Olkapäävaivat katosivat

Sähköverkostoasentaja Kaj Mård on työskennellyt omalla alallaan jo kohta 30 vuotta. Kun myrsky tulee, puhelin soi. – Työasennot ovat epämukavia. Voi olla, että oikea olkapää alkoi sen takia oireilla, hän tuumailee.


Kaj Mård, 45, on käynyt pikaisesti syntymässä Espoossa, mutta sen jälkeen hän sanoo viettäneensä kiertolaisen elämää. Nykyinen asuin- ja työpaikka on Tampere ja työnantaja on Tampereen Vera, jonka palveluksessa hän on ollut viitisen vuotta. Alalla Kaj on ollut koko pienen ikänsä.

– Töitä on viime aikoina riittänyt ihan kiitettävästi, hän naurahtaa ja viittaa moniin viime vuosina sähkölinjoja katkoneisiin myrskyihin.

Kaj on tällä hetkellä sinkku, mutta aiemmasta liitosta on kaksi aikuista poikaa. Kummastakaan ei ole tulossa sähkömies. Toinen valmistui keväällä koneenkorjauspuolelta ja toinen opiskelee tietokoneverkkoja.

– Kai ne huomasivat, ettei sähkömiehen homma kannata. Sähkömies ei ole ikinä kotona. Työajat ja elämäntavat ovat hyvin epäsäännöllisiä.

Hetken apu lääkkeestä

Kajn työ on hyvin rankkaa ja fyysistä, joten ei ole ihme, että se käy kropan päälle. Oikea olkapää alkoi ronata runsas vuosi sitten. Hän kärsi aikansa, kunnes meni lääkäriin. Olkapäästä löytyikin kalkkia, joka painoi jännettä ja aiheutti ankaraa kipua. Olkapäähän tuli myös liikuntarajoitteisuutta, mutta onneksi Kaj on vasenkätinen.

– Ei sitä ihan varmasti voi sanoa, mistä se tuli. Mutta ehkä se kuitenkin on peräisin hankalista työasennoista. Aikaisemmin minulla ei ollut käsissä mitään pahempia ongelmia, mutta jos näissä hommissa ei jotakin paikkaa särje, saa ruveta pelkäämään kuolemaa, hän viisastelee.

– Kävin olkapään takia lääkärillä, sitä kuvattiin ja sain jumppaohjeet sekä runsaasti särkylääkkeitä, joita vieläkin on pari purkillista jäljellä. Särkylääke vei totta kai aina hetkellisesti kivun, mutta ei se ratkaissut ongelmaa. Jumppaamaan en pystynyt, koska käsi kipeytyi siitä lisää.

Kaj ehti kärvistellä kätensä kanssa puolisen vuotta, kunnes eräs ystävä huomasi hänen vaikeutensa.

– En saanut paitaa päälleni kuin keplottelemalla.

Kipu katosi päivässä

Ystävällä oli kotonaan BetterYou kipu-magnesiumsuihketta ja hän yllytti kokeilemaan.

– Olen aina ollut hyvin skeptinen niin sanottua vaihtoehtoista lääketiedettä kohtaan ja olen ollut sitä mieltä, ettei mikään muu auta kuin lääkäri ja hänen määräämänsä lääkkeet. Kokeilin kuitenkin ja kas kummaa, seuraavana päivänä kipu oli kokonaan kadonnut. Hämmästyin ihan oikeasti.

– Rupesin sen jälkeen suihkuttamaan sitä olkapäähän joka ilta suihkun jälkeen. Sivelin sitä sekä lihaksiin että niveleen, ja kun kaksi viikkoa oli kulunut, olkapää ei enää oireillut kertaakaan. Tästä on nyt jo vuosi aikaa. Käytän sitä edelleen, mutta en enää vakituisesti vaan ainoastaan silloin, kun tulee nivel- tai lihassärkyä.

Lääkärille Kaj ei ole ehtinyt kertoa BetterYou kipu-magnesiusuihkeista, sillä eihän terve mies lääkäriä tarvitse. Ei ole ollut valkotakkisten luokse asiaa.

– Jos seuraavan kerran sellainen tilanne tulisi, otan työterveyslääkärille pullon mukaan.

Kajlla on työn mukanaan tuomia muitakin kremppoja, joita hän on hoidellut samaisella magnesiumsuihkeella.

– Työ ottaa polviin, ja lihassärkyjä on varsinkin jaloissa. Kyllä suihke auttaa siihenkin. Polvissa on varmaan jotain kulumaa eikä siihen vaivaan auta mikään, mutta tulehdusperäisiin lihas- tai nivelsärkyihin kipu-magnesiumsuihke tuntuu kyllä toimivan.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Kalle Parkkinen

Terveys-Hymy 7-12

Teksti:Terveyssiskot
Avainsanat: kipu, magnesium, lihassärky, nivelsärky, magnesiumsuihke, olkapää

Kommentit

Ai niin ja polvien kulumien särkyä auttaa se, että pitää reisilihakset vahvoina.

Jooga, kuminauha tai joku muu venyttely? Tuossa hoidetaan vain oireita ei itse ongelmaa.

Oma kommentti