Päivi taisteli oikeuksistaan

päivi_kataikko_th_by_juha_metsoPäivi Kataikko on saanut kokea karun omakohtaisesti, miltä tuntuu, kun lääkintähenkilökunta ei usko potilaan oireisiin.

Maanviljelijä Päivi Kataikko, 55, on asunut ja elänyt sukunsa perintötilalla Haminassa lapsuudestaan asti ja harrastanut nuoruudessaan juoksua ja pitkien matkojen juoksua. Päiville sattui 1990-luvun puolivälissä metsätöissä työtapaturma, sillä hän jäi puun ja kiven väliin. Reidessä oli pitkän aikaa avovamma ja siihen jäi kuoppa.

Sen jälkeen Päivi onkin ollut lähinnä puun ja kuoren välissä.

– Olen itse sitä mieltä, että kaikki myöhemmät vaivat ovat peräisin tästä tapaturmasta, mutta lääkärit eivät ole jaksaneet kuunnella niin pitkää selontekoa, hän huokaa.

– Hengitysvaikeudet alkoivat heti tapaturman jälkeen, ja silloin ne määriteltiin astmaksi. Söin astmalääkkeitä 14 vuotta, kunnes keuhkoveritulppien löydyttyä huomattiin, etten tarvinnutkaan astmalääkitystä.

Muutama vuosi sitten kevättalvella Päivin olo alkoi huonontua selvästi. Oireita oli ilmennyt jo edellisenä syksynä.

– Rinnassa alkoi esiintyä pistosta, joka paheni rasituksessa. Muutaman kerran hiihtolenkillä filmi katkesi hetkeksi. Koska minulla oli jo aiemmilta ajoilta hiukan huonoja kokemuksia lääkäreistä, en lähtenyt selvittämään asiaa, vaikka tiesin, ettei kaikki ollut ok.

Oireita pidettiin psyykkisenä

Päivin vointi huononi edelleen. Lenkkeilyt jäivät ja ilmeni yleistä voimattomuutta. Kun hän viimein uskaltautui lääkäriin, moninaiset ja epämääräiset oireet saivat valkotakin epäilemään, että kyseessä olisi psyykkinen juttu. Hän kirjoitti Päiville rauhoittavia, vaikka nainen valitti muiden oireittensa ohella myös jalkasärkyä. Päivi yritti vihjaista lääkärille, että kyseessä voisi olla jokin sydänperäinen ongelma, mutta lääkäri ei kuunnellut. Papereihin tuli ja jäi merkintä psyykkisistä ongelmista, ja tämä merkintä seurasi Päiviä sitten paikasta toiseen.

Päivin elämä oli yhtä hullunmyllyä. Erilaiset terveyspalvelut tulivat enemmän kuin tutuiksi. Päivi on laskenut kahden kuukauden aikana olleensa tekemisissä 32 eri lääkärin kanssa, joista kahdeksasta hän on tehnyt kantelun, lähinnä lääkäreiden käytöksestä häntä kohtaan.

– Minulle on sanottu monet monituiset kerrat, että olen hullu. Minulle tarjottiin koko ajan psykiatrin ja psykologin palveluksia. Kävin lääkärien määräyksestä psykiatrilla kolmeen kertaan, mutta mitään mielenterveysongelmia ei löytynyt.

Päivin sairauskertomus täyttäisi koko Terveys-Hymyn, mutta kerrottakoon tiivistettynä, että asiat lähtivät vasta sitten vauhdittumaan, kun yksityinen terveysasema löysi Päivin oikeasta jalasta verisuonitukoksen. Sen jälkeen hänen tiensä vei vielä samana päivänä ties monennenko kerran Kotkan keskussairaalaan, missä viimein löydettiin massiivinen veritulppa Päivin molemmista keuhkoista.

– Kaikenlaista on matkan varteen mahtunut, Päivi huokaa.

Ei oikeutta

Päivi Kataikko on laskenut kahden kuukauden rumban maksaneen hänelle reilusti yli 3000 euroa. Osa siitä on tullut takaisin, kun viranomaiset joutuivat tunnustamaan, että moni asia meni hänen hoidossaan päin mäntyä.

– Kun veritulpat viimein löydettiin keuhkoista, minua tutkinut kardiologi kehtasi sanoa, että on se hyvä, että myö osataan täällä nää asiat.

Kesti puolisen vuotta, ennen kuin Päivi katsoi olevansa kunnossa. Silti sitä ennen sairausloman saanti tahtoi olla koko ajan kiven alla.

– Sekin myönnettiin vain psyykkisten syiden takia, Päivi huokaa.

– Kaikki alkoi siitä, kun ensimmäisellä kerralla minuun lyötiin leima. Sitä sitten uskottiin joka paikassa, ennen kuin totuus paljastui.

Päivi ei jäänyt yksikseen pureskelemaan kovia kokemuksiaan. Hän on tehnyt kohtelustaan valituksia aina tasavallan presidenttiä myöten, ja pari tahoa onkin joutunut tunnustamaan, että pieleen on mennyt.

– Vein asian heti potilasvakuutukseen, virhe myönnettiin ja sain noin tuhannen euron korvauksen hoitokuluineen. Aluehallintovirasto on kuitenkin ollut koko ajan sitä mieltä, että saamani kohtelu ja hoito on ollut hyvää. Eduskunnan oikeusasiamies kehotti kuitenkin aluehallintovirastoa oikaisemaan päätöksensä, mutta se ei ottanut sitä enää käsittelyyn. Kuinka ihmeessä hoito ja kohtelu on silloin voinut olla hyvää, kun selvä hoitovirhe on myönnetty? Aluehallintovirasto ei kuitenkaan halua enää kuulla koko asiasta, ja jos yritän soittaa sinne, minulle ei vastata. Jos lähetän kirjeen, se ei kuulemma ole tullut perille.

Terveys-Hymy 8-2016

 

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Juha Metso
Avainsanat: hengitysvaikeudet, keuhkoveritulppa, hoitovirhe, verisuonitukos

Kommentit

Oma kommentti