Palautuminen nopeaa ja infektiot historiaa

Jerry KvarnströmTurkulainen Jerry Kvarnström on menestynyt sekä vapaapainissa, thainyrkkeilyssä että vapaaottelussa. Mestaruuksia ja pokaaleja on rutkasti. Onneksi valmentaja löysi myös sopivan ravintolisän.

Jerry Kvarnström, 28, aloitti urheilemisen tosissaan jo ennen kouluikää. Hän on paininut kilpaa SM-tasolla jo 15 vuotta ja hän on saavuttanut vapaapainissa yhden aikuisten Suomen mestaruudenkin. Poikien ja nuorten sarjoista mestaruuksia ja mitaleita on niin paljon, ettei hän muista lukumäärää.

Jerry on menestynyt myös parissa vielä hurjemmassa lajissa, nimittäin thainyrkkeilyssä ja vapaaottelussa. Viimeksi mainittuja hänellä on ollut kahdeksan ja hän on voittanut jokaisen ennen täyttä aikaa. Yhdeksäs ottelu on lokakuun lopussa Tukholmassa.

– Vapaaottelussa saa sekä nyrkkeillä että painia, kun thainyrkkeilyssä ollaan koko ajan pystyasennossa, Jerry selvittää. – Vapaaottelu käydään shortseissa, ilman paitaa, ja kädessä ovat ohuet hanskat. Kenkiä ei ole jalassa. Vapaaottelussa ovat tavallaan kaikki kamppailulajit samassa paketissa ja tykkään siitä kovasti. Itse ottelen 66-kiloisissa ja pituutta on 173 cm.

Viking Isabellalla laivavahtina jo kolme vuotta työskennellyt Jerry tekee raskasta ja monin tavoin stressaavaa vuorotyötä, jonka vastapainoksi hän urheilee. Sitä ennen hän työskenteli kuusi vuotta Turussa eri kapakoiden portsarina, mutta myös Masa Yeardsin työmaa on tuttu. Jerry on poikamies, joten valuutta niin sanotusti kelluu. Itse hän tosin viisastelee inflaation uhkaavan jo koko lailla pahasti.

– Jaksamisen kannalta on erittäin tärkeää huolehtia sekä henkisestä että fyysisestä kunnosta. Vedin itseni jokin vuosi sitten hiukan liian tiukille ja huomasin loppuun palamisen oireita, jonka takia pidin kahden vuoden kilpailutauon. Nyt kaikki on taas kunnossa.

– Rankan työn ja harjoittelun vaatima kulutus vaatii parasta mahdollista ruokaa ja ravintolisiä, jotta palautuminen ja treenaaminen olisivat ylipäätään mahdollista. Olen kokeillut hyvin monia ravintolisiä, mutta yksi on muiden, nimittäin Vitacom Pharman Mivitotal. Valmentajani keksi sen silloin, kun se valittiin vuoden luontaistuotteeksi. Olen huomannut Mivitotalin ansiosta palautumisen olevan entistä nopeampaa ja infektiot, jotka vaivasivat minua aikaisemmin, ovat jääneet pois.

– Mulla on aina pullo mukana, mistä nappaan pari kertaa päivässä kunnon hörpyt suoraan pullon suusta. Mivitotal sisältää riittävästi ja kunnollisia aineita. Suomalaisissa ravintolisävalmisteissa tahtoo olla se ongelma, että pitoisuudet ovat pieniä, ja yliannostuksesta pelotellaan vielä ihan turhaan niidenkin käyttäjiä. Esimerkiksi hiihtäjät ovat jo pitkään ottaneet vitamiineja ja hivenaineita kunnon annoksina.

– Kaikki väitteet siitä, että huippu-urheilijat pärjäisivät pelkällä kotiruualla, eivät millään pidä paikkaansa. Näin voi olla jos olet pelkkä harrastelija, mutta urheilijan kulutus on ihan toista. Itse otan Mivitotalin lisäksi vielä jonkin verran proteiineja ja palautusjuomia. Mutsi lykkää mulle joskus myös kalaöljyä, mutta sitä tulee otettua epäsäännöllisemmin.

Jerryn lähikuukaudet ovat kiireisiä, sillä viikkoa ennen Tukholman ottelua hän osallistuu jo thainyrkkeilykisoihin ja tammikuussa vuorossa ovat painikilpailut.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Reino Kaivola

 

Teksti: Hymy
Avainsanat: infektio, Mivitotal, palautuminen

Kommentit

Oma kommentti