Pian yli miljoona 65-vuotiasta

Turvaamalla tarvittavat ravintoaineet myös ikäihmiset voivat paremmin. Monet ruokahalua vähentävät seikat tekevät vanhusten ravinnon saannista kuitenkin hyvin haasteellisen. Vanhetessaan ihmiset syövät yleensä pienempiä annoksia kuin aiemmin, mutta tiettyjen ravintoaineiden saanti olisi kuitenkin turvattava. Hyvällä ravitsemuksella parannetaan elämänlaatua ja myös ehkäistään ja siirretään monien sairauksien puhkeamista – ja jopa nopeutetaan niistä toipumista.

Tällä hetkellä jo 15 prosenttia suomalaisista on yli 65-vuotiaita – heitä on siis lähes 800 000. On arvioitu, että 30 vuoden päästä tähän ikäryhmään kuuluu jo joka neljäs. Jos tämä koskisi nykyhetkeä, heitä olisi peräti 1 325 000! Vanhusten ravitsemus on siis entistä suurempi haaste tulevaisuudessa.

Aliravitsemuksen riskiryhmässä ovat ennen muuta yksin asuvat ja toimintakykynsä puolesta heikentyneet ikäihmiset. Vaarassa ovat myös dementikot, jotka unohtavat syödä tai sitten masennuksesta kärsivät vanhukset, jotka eivät jaksa tehdä itselleen ruokaa. Moni tärkeä ravintoaine voi silloin jäädä saamatta.

Ikääntyminen sinänsä vähentää ruokahalua, mutta niin tekevät monet lääkkeetkin. Myös hampaiden ja suun terveyden huonontuminen ja nielemisongelmat heikentävät tilannetta. Tärkeimmät seniorikansalaisten ravintoaineet ovat proteiinipitoiset ruuat sekä kalsium, D- ja B-ryhmään kuuluvat vitamiinit. Etenkin liikuntarajoitteiset vanhukset, jotka eivät pääse riittävästi ulos tai auringonvaloon, ovat D-vitamiinin puutoksen riskiryhmässä.

Teksti: Hymy
Avainsanat: ikäihminen, ravinto, ravintolisä, vanhus

Kommentit

Oma kommentti