Pirjo sai couperosaan avun

Pirjo HedmanPirjo Hedmanin kasvoihin iski viitisen vuotta sitten ikävä punoitus eli couperosa. Hän kertoo käyttäneensä useita eri kosmetologin aineita, mutta mikään ei auttanut.

Tervolassa asuva Pirjo Hedman, 57, työskentelee toimittajana Pohjolan Sanomissa Kemissä. Pirjolla ei ole mitään lääkärin määräämiä lääkkeitä ja luontaistuotteitakin hän on käyttänyt hyvin maltillisesti, vain kalaöljykapseleita talvisin. Hänen terveydentilansa on hyvä.

Pirjolta operoitiin vuosi sitten polvi, koska nivelsiteet olivat menneet jotenkin polvilumpion alle, mutta leikkauksen jälkeen polvesta tuli parempi kuin uusi.

Mutta kun naisen kasvot alkavat syyttä suotta punoittaa, kyse on silloin aina tiukasta paikasta.

– Kasvoni muuttuivat kipeän punaisiksi syksyllä viisi, kuusi vuotta sitten. Kaikki alkoi nenästä, johon tuli veripurkaumia, ja vähitellen sama juttu levisi muuallekin. Naama oli kipeä ja punainen koko ajan, olin sitten sisällä tai ulkona. Naama oli kuin kylmä rauta, ja koko ajan se tuntui.

Muutos ei tapahtunut yhtäkkiä, vaan pikkuhiljaa muutaman kuukauden aikana.

– En osannut yhtään ajatella, mistä se johtui, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että oireet alkoivat kosmetologilla käynnin jälkeen. Ehkä se tuli jyränneeksi vähän liikaa.

Pirjo yritti hakea apua ongelmaansa, mutta mikään ei auttanut. Hän kokeili lääkärin määräämiä voiteita ja kosmetologin aineita – kaikki tuloksetta. Lopulta hän marssi luontaistuotekauppaan, vaikka paikka ei ollut hänelle kovin tuttu.

– Siellä myyjä antoi minun kokeilla arbutiinia. Tunsin heti, kuinka ihoni rauhoittui. Kipu jäi kauppaan.

– En enää muista, oliko se seerumia vai voidetta, mutta nykyään käytän heidän Natural Arbutin -sarjansa kaikkia neljää tuotetta. Käytän niitä joka päivä ja kaikki niistä ovat suosikkejani. Minulla on silmävoidetta, päivävoidetta, seerumia ja yövoidetta.

Pirjo HedmanNykyään Pirjon naamaa punoittaa tosi harvoin, ja näin käy etenkin talvella, kun pakkanen ja tuulet supistavat ja laajentavat verisuonia.

– Minulla oli välillä pieni paussi, kun seerumi loppui, ja johan rupesi naama taas punoittamaan. Äkkiä se käy, jos lopettaa, mutta kun sivelin sitä taas kasvoihini, punoitus katosi. Kasvot eivät ole enää aikoihin olleet kipeät. Kivut ovat kerta kaikkiaan poissa.

– Kun kasvojen punoitus aikoinaan iski, muuan ystävättäreni kysyi huolestuneena, mitä ihmettä minulle oli tapahtunut. Kun sitten sain arbutiinista avun, hän kysyi uudestaan, mitä ihmettä minulle oli tapahtunut.

Pirjo Hedman sanoo, ettei hänellä ole arbutiinisarjan suhteen mitään sen kummempia käyttöniksejä.

– En osaa muuta kuin kiitellä. Hyvä asia, että tuollainen aine on olemassa. En halua mainostaa vaan kerron, mitä minulle itselleni on tapahtunut ja mikä auttoi. Moni muukin ikäiseni nainen kamppailee saman ongelman kanssa.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Katja Lehto

Terveys-Hymy 5-10

Teksti:Detria
Avainsanat: arbutiini, couperosa, kasvojen punoitus

Kommentit

Oma kommentti