Rasva palaa ja lihakset kiinteytyvät

Petri AhonenScandinavian Hunks -esiintyjäryhmän vetäjä Petri ”Mauno” Ahonen on hankkinut näyttävän kroppansa harrastamalla jääkiekkoa, koripalloa ja jalkapalloa. Urheilu jäi kuitenkin 12 vuotta sitten, kun hänelle tarjoutui mahdollisuus päästä showalalle.

Jos miehen sukunimi on Ahonen ja hän esiintyy julkisuudessa, lempinimeksi muodostuu väkisinkin Mauno. Näin käy sittenkin, vaikka oikea etunimi olisi Petri. Kummelien Heikki Silvennoisen esittämä viinaan menevä, kohtuuttoman suuria silmälaseja käyttävä ja omiaan höpisevä uutistoimittaja Mauno Ahonen on sen verran kaikkien muistissa.

Petri ”Mauno” Ahonen, 37, on kuitenkin aivan toisenlainen mies kuin Kummelin Mauno. Scandinavian Hunks -esiintyjäryhmän toimitusjohtajana työskentelevä Petri on naimisissa toisen tanssialan ammattilaisen eli High Heels -tanssikoulun toimitusjohtajan Linda Ahosen, 30, kanssa. Heillä on kaksi lasta, puolivuotias Romeo ja kaksi vuotta tätä vanhempi Fiona. Pariskunta on pitänyt yhtä jo kymmenisen vuotta.

Ahoset ovat hyvin kiireisiä ihmisiä ja sanalla sanoen työnarkomaaneja. Lindaa työllistää oma tanssikoulu ja Petri puolestaan on koko kesän Heinolan kesäteatterissa ”Housut pois” -musikaalissa. Esiintymiskertoja on peräti 40,  ja kun Hunkseillakin voi saman viikonlopun aikana olla 4-6 keikkaa, Petri tietää tanssineensa.

– Mutta olen mä välillä ehtinyt pari kertaa kokonakin käydä, Petri viisastelee ja viittaa lapsiensa lukumäärään. – Joten elämä on koko ajan ihan ruusuilla tanssimista!

– Kulkusia ei kuitenkaan Heinolassa esitellä, vaikka kappaleen nimi on se mikä on, vain yläkroppa paljaana heilutaan, Petri nauraa. – Oli aikamoinen hyppy tuntemattomaan aikoinaan vaihtaa urheilu showalaan. Toisaalta minulla on aina ollut kova halu päästä näyttelemään, mutta kun näyttelijän koulutus puuttuu, asiassa oli omat vaikeutensa. Vuonna 1996 pääsin kuitenkin kotikaupungissani Kotkassa mukaan erääseen musikaaliin, ja kun alan ihmiset olivat näkevinään minussa jonkinlaista potentiaalia, he heittivät, että Helsingissä kaivattaisiin kovasti miespuolisia tanssijoita. Mietin hetken ja totesin sitten, että no mikä ettei.

– Tanssiminen ei ollut minulle tässä vaiheessa vielä mitenkään tuttua, mutta kun motoriikka oli urheilun takia hallussa, homma lähti pyörimään. Työtä siinä on kuitenkin tarvittu, sillä eivät minun liikkeeni aluksi olleet kovin elastisia. Muutin Hesaan heti sen Kotkan musikaalin jälkeen. Pelasin tuolloin jääkiekkoa ykkösdivarissa ja sopimus oli vielä olemassa, mutta siihen jääkiekko jäi. Ja täytyy sanoa, että olen tällä puolella viihtynyt tosi hyvin.

Petri on ehtinyt tehdä elämässään paljon muutakin, sillä hän kävi kolmevuotista kokkikoulua kaksi vuotta ennen kuin huomasi, että tuntui luontevammalta olla ihmisten kuin kattiloiden parissa. Hän kävi Lahdessa tarjoilijakoulun ja on työskennellyt baarimikkona. Mutta ne ajat ovat jo kaukana takanapäin.

Tanssiva ja esiintyvä Petri-Mauno tekee täysiä työpäiviä ja keikkoja on miltei joka viikonpäivälle. Pelkästään Hunksien kanssa keikkoja kertyy vuodessa vajaat 200. Tässä tahdissa paikkojen on pidettävä ja ne joutuvat jatkuvasti kovalle koetukselle. Petri muistelee, ettei hän ole koskaan pitänyt kesälomaa, vaikka lepo olisi lihaksille ja jänteille palautumisen takia ehdottoman tärkeää. Mutta toisaalta rauta on taottava silloin kun se on kuuma.

– Selkä reistailee joskus, mutta se johtuu varmaan ylirasituksesta ja sen kanssa selviää venyttelemällä. Toisen polveni loukkasin muutama vuosi sitten Sloveniassa. Olisin silloinkin tarvinnut enemmän lepoa, että paikat olisivat ehtineet palautua. Polvi tuntuu jossakin asennossa, mutta senkin kanssa pärjää. Varsinaisia terveysongelmia ei siis ole.

Ja jotta niitä ei tulisikaan, Petri syö sopivia määriä ravintolisiä. Hän on tukeutunut jo jonkin aikaa JR Fitnessin laajaan, laadukkaaseen ja monipuoliseen ravintolisävalikoimaan.

– Olen erityisen ihastunut C4 System Evoon, Petri kertoo. – En hae niinkään lihasmassaa vaan lihasten kireyttä, ja tähän tarkoitukseen C4 on ollut oikein hyvä. Tämän avulla pystyn tehostamaan treenejäni ja kun se vielä vie osittain nälän tunnetta pois, asiat ovat oikein mallillaan. Otan sitä aamulla kaksi, päivällä kaksi ja illalla vielä kaksi kappaletta. Se vaikuttaa kaikkeen: silloin syö paremmin ja terveellisemmin, jaksaa treenata kovemmin ja lihakset kiinteytyvät siinä samalla. Se myös edesauttaa rasvan poltossa.

– Lisäksi syön JR Fitnessin proteiinipatukoita välipaloina, koska olemme paljon tien päällä. Myös palautusjuomia kuluu. Polvessani olevani rustovian takia otan joka aamu Joint 4 -nimistä rustoja vahvistavaa valmistetta. Myös kalanmaksaöljy, monivitamiinitabletti ja kalsiumvalmiste kuuluvat päivittäiseen ohjelmistooni.

-C4:n kanssa on kuitenkin syytä olla kärsivällinen, sillä mitään ei tapahdu hetkessä. Se vaatii ainakin kuukauden kuurin. Minulla on siitä kyllä hyviä tuloksia, sillä vaikka olin välillä sairaana, painoni putosi runsaan kolmen viikon aikana kolme kiloa. Silti voimia ja energiaa on riittänyt.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Teksti:Reijo Ikävalko
Avainsanat: kunnon kohennus

Kommentit

Oma kommentti