Ravitsemustieteen ja lääketeollisuuden sudenkuopat

Tohtori Matti TolonenTohtori Tolonen avaa tällä kertaa ravitsemustieteen ja lääketeollisuuden sudenkuoppia. Hän kertoo kuinka elintarviketeollisuus rahoittaa ja lahjoo heille myönteisiä tutkimuksia.

Ravitsemustiede on varsin uusi tieteenala. Se syntyi vasta toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloissa, jossa elintarviketeollisuus alkoi lahjoittaa alan professuureja yliopistoihin, jotta ne alkaisivat julkaista elintarviketeollisuuden taloudellisia intressejä edistäviä tutkimuksia. Toive on toteutunut, ja sen lisäksi elintarvike- ja lääketeollisuus ovat lahjoneet miljardeilla dollareilla ravitsemustieteilijöitä ja lääkäreitä. Lääkärit on saatu määräämään potilaille ja terveille ihmisille lääkkeitä, joista ei ole mitään hyötyä, päinvastoin, usein vain harmia. Teollisuuden saamat satojen miljoonien dollareiden sakot ovat olleet pikkurahoja saavutettuun taloudelliseen hyötyyn verrattuna.

Ravitsemustiede on parhaimmillaan 50 prosenttisesti arvailua, sanoo maailman johtaviin ravitsemuslääkäreihin kuuluva professori Dariush Mozaffarian. ”Tiedämme vain puolet siitä, mitä meidän tulisi tietää”, hän tiivistää. Amerikan Lääkärilehdessä JAMA:ssa hän kirjoitti: ”Vähärasvaisesta ruokavaliosta ei ole todellakaan hyötyä terveydelle.”

Kalifornian yliopiston tutkijat paljastivat viime vuonna, kuinka sokeriteollisuus lahjoi Harvardin yliopiston tutkijoita vääristelemään tutkimusta, joissa vähäteltiin sokerien (hiilihydraattien) haittoja ja liioiteltiin rasvojen ja kolesterolin vaarallisuutta. Näin rasvasta ja kolesterolista leivottiin tarkoitushakuisesti sydäntautien syytekijä. Amerikkalainen sokeriteollisuuden etujärjestö rahoitti 1960-luvulla Harvardin yliopiston tutkimusta, jossa pimitettiin sokerin haitallinen yhteys sydänongelmien syntyyn ja rasvasta ja kolesterolista leivottiin syyllinen niihin. Tutkimus julkaistiin vuonna 1967 Yhdysvaltain johtavassa lääkärilehdessä The New England Journal of Medicine, ja se on vaikuttanut ravitsemustieteessä näihin päiviin asti. Käsitys rasvojen vaarallisuudesta on juurtunut syvälle ihmisten mieliin. Elintarviketeollisuus on käyttänyt hyväkseen näitä virheellisiä käsityksiä.

Harvardin yliopiston tutkijoita lahjottiin maksamalla heille [nykyrahassa] noin 45 000 euroa, jotta heidän artikkelinsa perustuisi vain sokeriteollisuuden etujärjestölle mieluisiin tutkimustuloksiin. Lahjottuihin tutkijoihin kuului muun muassa Mark Hegsted, josta tuli Yhdysvaltojen maatalousministeriön ravintojohtaja. Hän auttoi vuonna 1977 luonnostelemaan Yhdysvaltojen hallituksen ravintosuosituksia. Toinen lahjottu tutkija oli Fredrik J. Stare, Harvardin yliopiston ravitsemustieteen laitoksen perustaja ja johtaja vuoteen 1976 asti. Hänen mukaansa edes suurten sokerimäärien syöminen ei ollut haitallista terveydelle. Stare lahjottiin suosittelemaan ”terveellistä” Coca-Colaa aterioiden välillä. Vuosina 2014–2015 Coca-Cola lahjoi 120 miljoonalla dollarilla lääkäreitä ja ravitsemustieteilijöitä vähättelemään sokereiden terveyshaittoja ja syyttämään rasvoja vaarallisiksi. Sokeriteollisuus ja Coca-Cola ovat kuitenkin vastustaneet ehdotusta sokereiden vähentämisestä ruokavaliosta.

Nämä virheelliset käsitykset näkyvät nykypäivän Suomessa THL:n, valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN), Sydänliiton ja Diabetesliiton antamina ravitsemussuosituksina ja Duodecimin julkaisemina Käypä hoito -ohjeina. Ravitsemussuosituksia antavat elimet eivät ole koskaan olleet riippumattomia ja puolueettomia, vaan ne ovat olleet pitkään yhteistyössä lobbausta ja painostusta harjoittavien järjestöjen, kuten International Life Sciences Instituten (ILSI) ja kansainvälisten elintarvikejättien kuten McDonaldsin ja Coca-Colan kanssa. Coca-cola on rahoittanut pitkään ravitsemustutkimuksia monissa maissa, myös Suomessa. Yhtiö on manipuloinut monia tutkimustuloksia ja lahjonut asiantuntijoita tulkitsemaan tuloksia mieleisikseen. Coca-Cola rahoittaa lasten lihavuustutkimusta, jossa Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm on mukana. Yhtiö on haastettu Yhdysvalloissa oikeuteen tutkimusten vääristelystä ja yleisön harhaanjohtamisesta.

McDonalds rahoittaa verovapaudesta nauttien säätiöittensä kautta elintarvike- ja ravitsemustutkijoita, joilla on vaikutusvaltaa ravitsemussuosituksiin. Ruotsissa McDonaldsin rahoitusta saa Swedish Nutrition Foundation (SNF), Englannissa British Nutrition Foundation ja Uudessa-Seelannissa NZ Nutrition Foundation, jne. Aivan omassa luokassaan on ILSI, jonka nimi oli ennen Nutrition Foundation. Näiden puolueettomilta näyttävien nimien takana lymyävät maailmalaajuiset elintarvike- ja lääkejätit sekä lisä- ja torjunta-aineita sekä geenimanipuloituja tuotteita valmistava kemianteollisuus. Kyseessä on ”epäpyhä allianssi”, jonka tarkoitus yhdessä ILSIn kanssa on maksimoida jäsenteollisuuksien voitot. ILSIn dominoivia taustayrityksiä ovat Coca-Cola, Unilever, Monsanto ja Pfizer (maailman suurin lääkeyritys). ILSI on luikerrellut YK:n järjestöihin (WHO, FAO) ja ravitsemus- ja lääkesuosituksiin vaikuttaviin asiantuntijaryhmiin useissa maissa. ILSIn suosituksissa kehotetaan välttämään tyydytettyä (maaeläin)rasvaa ja syömään runsaasti hiilihydraattipitoisia elintarvikkeita ja kasviöljyjä. Pohjoismaiset ravitsemussuositukset, Nordiska Näringsrekommendationerna NNR, annetaan yleisölle, päiväkoteihin, kouluihin, vanhainkoteihin, sairaaloihin ja armeijaan.

Amerikkalaisten rahoittajien näkemykset, tutkimusten vääristelyt ja tarkoitushakuinen huijaus ja suoranainen valehtelu heijastuvat vahvoina myös Suomeen. Esimerkiksi kolesteroli- ja mielialalääkkeillä tehdyt tutkimukset ovat lääketeollisuuden rahoittamia ja tulokset manipuloituja. Lääketeollisuuteen sidoksissa olevat lääkärit ja potilasyhdistykset ja -liitot hyökkäävät Suomessakin joka vuosi ravintolisiä vastaan, koska niiden käyttö vähentää lääkkeiden menekkiä. Pekka Puskakin neuvoi Ilkka-lehdessä: ”Älkää hyvät ihmiset ostako vitamiineja, säästäkää rahanne oikeisiin lääkkeisiin.”

D-vitamiini tarjoaa mainion esimerkin siitä, kuinka ajattelutapa vitamiinien merkityksestä terveydelle on muuttunut radikaalisti aivan viime aikoina. Lääkärit ovat aivan eri mieltä D-vitamiinin tarpeesta kuin ravitsemustieteilijät, jotka eivät hoida potilaita eivätkä mittaa veren D-vitamiinin pitoisuuksia. Nykyään lähes jokainen lääkäri on ”vitamiinilääkäri”, joka oli 1980-luvulla haukkumasana. Jokaisen pitkäaikaissairaan tulisi mittauttaa seeruminsa D-vitamiinin pitoisuus.

Terveys-Hymy 4-2017

 

Teksti:Matti Tolonen
Avainsanat: Matti Tolonen, ravitsemustiede, Tohtori Tolonen, lääketeollisuus

Kommentit

Oma kommentti