Rekkakuskin nukahtamisvaivat hellittivät

Raskasta rekka-autoilijan työtä tekevän Jari Palmin työajat ovat niin hankalat, ettei kovan illan päätteeksi uni aina ole tahtonut tulla silmään.

Kun tätä juttua tehtiin, oli myöhäinen tiistai-ilta, kello näytti jo iltakymmentä. Rekkakuski Jari Palmi, 53, oli lähtenyt reissuun kotikaupungistaan Seinäjoelta ja oli juuri nyt lastaushommissa Tampereella. Sieltä hänen matkansa kulki vielä saman illan ja yön aikana Valkeakosken ja Hämeenlinnan kautta Helsinkiin.

Yöksi Jari asettui omaan rekkaansa Arlan tehtaille Sipooseen, mutta ennen yöpuulle siirtymistä hänen piti vielä purkaa lasti. Juuri tällaisen raskaan rupeaman jälkeen hänellä on ollut nukahtamisvaikeuksia.

– Työajat ovat kieltämättä hurjanpuoleiset, hän myöntelee.

– Kun lähden Seinäjoelta, se on aina 30 tunnin keikka. Kilsoja tulee vuodessa hiukan alle sata tuhatta.

Ei siis mikään ihme, että univaikeuksia siunaantuu. Jari on nyt ajanut rekkaa toistakymmentä vuotta, mutta sitä ennen hän oli kymmenen vuotta töissä Saab-Valmetin autotehtaalla, missä hän kokosi Saabia ja Calibraa. Tällä hetkellä Jari kuljettaa rekkansa kanssa pääasiallisesti elintarvikkeita. Hän vie paljon tavaraa Etelä-Suomeen ja tuo Arlan tuotteita takaisin Pohjanmaalle.

Tuttu Amerikasta

Vaikka Jari on jo yli viisikymppinen ja tehnyt ikänsä raskasta työtä, terveys on kuitenkin koko lailla kunnossa. Ylipainoa on kertynyt hänen mukaansa kymmenkunta kiloa, ja kun ne saisi pois, hän pystyisi varmaan luopumaan lievästä verenpainelääkityksestä, joka alkoi pari vuotta sitten.

– Olin justiinsa työterveyshuollossa eikä lääkäri oikeastaan motkottanut mistään muusta kuin pikkuisen kolesterolista, joka sekin oli vain tasan viisi. Ainoa todellinen ongelma on ollut nukahtamisen kanssa. Varsinaisesta unettomuudesta ei ole kyse, vain unen päästä kiinni saaminen on tuottanut aika pahoja vaikeuksia. Joskus olen pyörinyt parikin tuntia sängyssä ja miettinyt, mitä ihmettä seuraavaksi teen.

Muutama kuukausi sitten Jarin kaveri suositteli hänelle melatoniinia. Tuote oli Jarille jo ennestään tuttu.

– Kävin vuonna 2005 USA:ssa, missä melatoniinia myydään ruokakaupoissakin, ja vielä aika isoja pitoisuuksia. Ostin sitä pari purkkia, mutta melatoniin käyttö jäi, kun sitä ei Suomesta saanut vuosikausiin muuten kuin lääkärin reseptillä. Nyt tilanne on toinen, kun melatoniini vapautui meilläkin.

Nukahtamisongelmat eivät riipu vuodenajasta.

– Ne ovat aina onneksi vain ajoittaisia ja riippuvat pelkästään siitä, kuinka kiireinen ja touhukas ilta on ollut. Mitä myöhempään nukkumaan meno siirtyy, sitä vaikeampaa on päästä uneen.

Muutama milligramma

Tilanne ei kuitenkaan ole ollut niin vakava, että Jari olisi joutunut sen takia käymään lääkärissä. Niin hän alkoi kaverinsa kehotuksesta ottaa kaksi tablettia Hyvän Olon Melatoniinia. Yhdessä tabletissa on 1,5 mg melatoniinia eli Jarin ilta-annos on siis kolme milligrammaa.

– Se toimii. Kun otan ne tuntia ennen nukkumaan menoa, niin alta tunnin on taju pois. Tämä valmiste riittää minulle enkä ole ikinä edes kokeillut mitään reseptillä olevia nukahtamislääkkeitä. Niihin kuulemma jää helposti koukkuun.

Vapaa-aikanaan Jari harrastaa musiikkia ja äänentoistoa. Hän toimii kaveriensa bändissä miksaajana. Kyseessä on kuusimiehinen yhtye, joka soittaa hengellistä musiikkia. Jarilla itselläänkin on uskonnollinen vakaumus, sillä hän on helluntailainen.

– Olin pari päivää sitten mukana bändin harjoituksissa, jotka kestivät puoleenyöhön, ja meni yhteen saakka, ennen kuin pääsin kotiin. Ensin ei meinannut uni tulla silmään, mutta sitten muistin taas, että hei, mullahan on sitä melatoniinia. Ja nukahtamisongelmat olivat taas kerran sillä ohi.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Anne Anttila

Terveys-Hymy 10-13

Teksti:Via Naturale
Avainsanat: melatoniini, nukahtaminen, nukahtamisongelma, uni

Kommentit

Oma kommentti