Shampoo vie psoriasiksen

Kaikki alkoi siitä, kun järvenpääläisen Risto Karsten ystävän hiuspohjan psoriasis ei ottanut parantuakseen. Sitten kyseinen ystävä törmäsi Siperian matkallaan yrttishampooseen, joka auttoi.

Risto Karsten ystävä huomasi jo muutaman viikon käytön jälkeen, kuinka psoriasis, hilseily ja haavaumat olivat parantumassa ja öinen kutina ja raapiminen oli rauhoittunut. Hän on käyttänyt kyseistä Argalia-shampoota parin vuoden ajan, ja hiuspohjan iho on täysin kunnossa sekä oireeton.

– Kiinnostuin toden teolla tuotteesta ja aloin tuoda sitä alkuvuodesta 2016 Suomeen, Karste kertoo.

– Asiakaspalaute on ollut hyvää ja moni hiuspohjan ongelmista pitkään kärsinyt on saanut avun.

Argalia sisältää Siperian seetriä sekä saarni- ja mäntypuun öljyjä, joihin on uutettu villiyrttejä. Lisänä tuotteessa on maanpinnalla kasvaneiden punaisten marjojen mehua.

– Hiukset pestään tällä Argalia-shampoolla pari kolme kertaa viikossa ja samanaikaisesti hierotaan päänahkaa viitisen minuuttia, jotta tehoaineet ehtivät imeytyä hiuspohjaan. Samalla tuote ravitsee hiuksia. Argalia on luontaistuoteshampoo, ei lääke, ja tarvitaan ainakin neljä kuukautta ennen kuin sen vaikutus alkaa näkyä hiusten kasvussa. Siitä minulla on hyvin omakohtaiset kokemukset. Hiuspohjan psoriin vaikutus alkaa näkyä puolentoista, kahden viikon kuluessa. Koska olemme erilaisia ja iho-ongelmiakin on erilaisia, kaikilla se ei tietenkään toimi.

Sitten kutsui itä

Risto lähti kiertämään Venäjää ja Kiinaa ja muita Kaukoidän maita peräti lähes kahdeksaksi vuodeksi. Suomeen hän palasi vuonna 2008.

– Olin matkoillani idässä nähnyt luonnonyrttien monipuolisen käytön ja parantavan vaikutuksen. Halusin tietää luonnon villiyrteistä kaiken mahdollisen. Hiukseni alkoivat ohentua päälaelta, joten rupesin etsimään tuotetta, joka auttaisi omaan ongelmaani.

– Venäjä ja siellä oleva luonnonyrttitietous kiinnostaa minua suuresti. Kaikkialla Kaukoidässä on pitkä yrttien käytön perinne, ja niiden vaikutuksia on tutkittu laajalti. Erityisen tehokasta villinä kasvavien yrttien ja kasvien tutkiminen on ollut Venäjällä. Tutkimuslaitokset ovat julkaisseet sadoittain tutkimustensa tuloksia, joista ei länsimaissa tiedetä juuri mitään. Yhteistyössä kansanperinteen yrtti- ja kasvitiedossa sekä reseptien etsinnässäni on Venäjällä ja muissa IVY-maissa sijaitsevia yliopistoja ja opiskelijoita. Opiskelijoilla on syrjäseuduilla asuvia iäkkäitä sukulaisia Baikalilla, Siperiassa, Uralilla ja Kaukasian vuoristossa. Näiden maiden syrjäseudulla, kuten Suomessa ennen vanhaan, pitää tiettömän taipaleen takana asuvalta löytyä kodin yrttikaapista, perinnetiedosta apu moneen vaivaan.

– Viime kesänä löysin Laatokan Karjalasta reseptin 1800-luvulta. Kyseessä on luonnonyrteistä valmistettu resepti – nivelien särkyyn tarkoitettu rohto. Tomskin yliopisto tutkii parhaillaan sinne toimittamaani reseptiä ja paikallinen tehdas ehkä valmistaa siitä yrttivoiteen.

– Tulen tulevaisuudessa tuomaan Suomeen villiyrteistä valmistettuja, pitkän käyttökokemuksen omaavia tuotteita. Kun ryhdyin tuomaan Argalia-shampoota maahan, lähetin sitä ensimmäiset pari kuukautta ilmaiseksi kymmenille henkilöille testattavaksi, vaikka tiesin sen toimivan. Palaute on ollut todella myönteistä.

Heimon pääpsori parani

Yksi Risto Karsten asiakkaista, nykyään hyvä tuttava, on Savonlinnan Vuoriniemessä asuva Heimo Maczulskij, 68. Hurjasta sukunimestään huolimatta hän on syntynyt Suomessa, mutta isän isä oli puolalainen.

Heimoon iski psoriasis kolmisenkymmentä vuotta sitten. Psoria oli koko kropassa, mutta kaikkein kiusallisinta se oli päänahassa. Rasvoja on kulunut vuosien varrella, mutta suurempaa apua ei niistä ole ollut. Päälaki on koko ajan työntänyt valkoista töhnää.

– Näin jatkui aina viime kesään asti, kunnes Risto Karste kysyi, rupeaisinko uuden shampoon koekaniiniksi. Olin totta kai heti valmis. Ja homma alkoi toden totta toimia, sillä psorin oireet rupesivat häviämään. Jouduin aiemmin leikkaamaan tukan lyhyeksi, kun päänahkaa kutisi niin reippaasti, mutta nyt minulla on taas ihan normaalit hiukset.

– Pesen tukan pari kolme kertaa viikossa tällä shampoolla, eikä yhtään enää kutise. Ainoa vika on enää korvien välissä, Heimo viisastelee.

– Tämä on tosi hyvä juttu. Oli todella onni, että rupesin koekaniiniksi.

Terveys-Hymy 4-2017

 

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Vesa Tyni/Otavamedia, Mika Lahtonen ja Risto Karsten kotialbumi
Avainsanat: psoriasis, yrttishampoo

Kommentit

Oma kommentti