Statiinilääkitys vaihtui punariisiin

Riitta FrantsiRiitta Frantsi joutui aloittamaan kohonneen kolesterolinsa takia statiinilääkityksen toistakymmentä vuotta sitten. – Lääkitystä vaihdettiin moneen kertaan, mutta sivuoireet eivät hellittäneet.

Kuusankoskeen kuuluvalla Voikkaalla aviomiehensä Paavon kanssa asuva Riitta Frantsi on eläkkeellä. Hän ehti vaikuttaa työväenopistolla neljännesvuosisadan ajan liikunnan tuntiopettajana, nyt hän enää käy siellä harrastamassa. Riitta on työskennellyt myös myynnin edistäjänä ja konsulenttina. Tohinaa ja touhua riittää, sillä tätä haastattelua tehdessämme hänen liedellään kiehui makoisa hirvikeitto ja golfmailat odottivat kentälle pääsyä syksyn viimeiselle oman kentän kierrokselle.

Riitta jätti aikoinaan koulunsa kesken ja meni Paavonsa kanssa naimisiin 19-vuotiaana. Liitosta syntyi kaksi lasta. Kolmekymppisenä hän suoritti kesäyliopistossa aikuiskasvatuksen approbaturin ja kävi myös kuuntelemassa kasvatustieteen ja sosiologian luentoja, mutta ne jäivät, kun työ vei mukanaan. Erilaisilla liikuntakursseilla hän kävi heti kun vain jotakin uutta ilmaantui..

Riitan aviomies Paavo teki yli 40 vuoden elämäntyönsä Kymiyhtiössä. Hän työskenteli kuivauskoneen hoitajana Kuusaanniemen tehtaalla sen valmistumisesta lähtien. Lastenlapsia on viisi, joista nuorimmat ovat koulussa ja kaksi opiskelee Lappeenrannassa.

– Olin freelancerina 20 vuotta ja tein muun muassa myynti- ja konsulentin töitä. Jouduin kuitenkin jättämään työni, kun sydän reistaili enkä enää jaksanut ajella pitkiä matkoja. Minulla todettiin ns. pienten verisuonten tauti ja kolesteroli oli koholla.

– Söin kolesterolilääkkeitä yli 10 vuotta. Niitä jouduttiin vaihtamaan sivuvaikutusten takia usein, mutta kolesteroli ei koskaan pudonnut alle viiden. Sain sivuvaikutuksina kovia jalkakramppeja, jotka vaivasivat erityisesti nukkumaan mennessä. Yölläkin piti nousta yhtä mittaa ylös, ja lopulta kramppeja tuli jo käsivarsiin. Silloin päätin, että nyt riittää.

Riitta ilmoitti lääkärilleen lopettaneensa kolesterolilääkkeiden syömisen vuosi sitten joulun tienoissa. Hänen ystävättärensä oli suositellut Bioteekin Punariisi-valmistetta eikä lääkäri pistänyt vastaan. Hän alkoi ottaa kaksi kapselia aamulla ja kaksi illalla, ja kuukauden kuluttua kolesteroli oli pudonnut jo kuuteen. Seuraavan kerran hän menee mittauttamaan kolesterolinsa tammikuussa.

– Mikä parasta, lihaskrampit ovat kadonneet. Jalkojen verenkierto on nyt parempi kuin moneen vuoteen ja yöunet ovat palanneet toivottavasti jäädäkseen. Kun menen illalla nukkumaan, herään aamulla virkeänä eikä enää tarvitse nousta yöllä hyppimään. Bioteekin Punariisi on ollut minulle taivaan lahja. Pidän kolesteroliarvoni kurissa myös ruokavalion ja päivittäisen liikunnan avulla.

Riitta syö edelleen sydämelle ja verenkiertoon tarkoitettuja lääkkeitä, mutta hän ei tee siitä numeroa. Vaikka hänellä on tauti, hän sanoo olevansa terve, ja tällä hetkellä kaiken lisäksi erittäin terve.

– Paino on pysynyt kurissa koko ajan. Sydän- ja munuaisjutut rajoittavat sillä tavalla elämääni, että hiukan hiljempaa pitää kävellä, mutta siitä huolimatta käyn aika usein lenkillä ja minulla on hyvä kunto. Yksi harrastuksistani on golf, mutta kotioloissa maalaan öljyväreillä ja teen myös lasitöitä. Tekemistä kyllä riittää.

– Kolesteroli on pysynyt vähintään yhtä hyvänä kuin statiinien aikana eikä mitään sivuoireita ole ilmaantunut, hän toteaa tyytyväisenä. – Statiinit voivat sopia joillekin, mutta aivan kaikille ne eivät käy. Jos statiinien syöjillä on vähänkin lihaskramppeja, kannattaisi testata Punariisiä. Jos minulla olisi valta ja voima, kehottaisin kaikkia luopumaan statiineista ja ainakin kokeilemaan tätä vaihtoehtoa.

Terveys-Hymy 12-2006

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Miguel Vera

Teksti:Bioteekki
Avainsanat: kolesteroli, punainen riisi, punariisi, statiinilääkitys, statiinit

Kommentit

Minäkin uskon punariisiin.Kolesteroli oli 8 ennen lääkitystä,mutta putosi lääkkeillä 4,7:ään.Kallis lääke vaihdettiin sitten halvempaan ja lihaskipuja alkoi olla muutaman kuukauden käytön jälkeen.Lopetin statiinin käytön ja kokeilin punariisiä.Kolesteroli oli ilman lääkettä noussut 7,7:ään.Kaksi rasiaa punariisiä ja leivän päällä benecolia syötyäni kolesteroli on 5,2 ja lihaskivut ovat kadonneet ja olo muutenkin parempi kuin ennen.

Oma kommentti