Terveys-Hymy on kirjoittanut useaan otteeseen veren kolesterolia alentavien statiinien ikävistä sivuoireista. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuoli.
Tamperelaisen Klaus Lönnströmin, 69, sukuhistoria on äärimmäisen surullinen. Hänen isoisänsä kuoli 47-vuotiaana, isä 36-vuotiaana, sisko kolmekymppisenä ja veli viisikymppisenä.
Jokaisen kuolinsyy oli sydäninfarkti, jonka taustalla on perinnöllinen ylikorkea kolesteroli. Niin Klausin isä, sisko kuin velikin olivat hyvin hoikkarakenteisia.
– Isä kuoli Helsingin rautatieasemalla, ja Saksaan muuttanut sisareni kotonaan Münchenissä nukkuessaan. Veljeni oli ammatiltaan sähköasentaja ja liikkui työssään paljon. Hän eli poikkeuksellisen pitkään eli 54-vuotiaaksi. Hän kuoli vuonna 1997, joten olen jo pitkään ollut paitsi vanhin myös ainoa lähisuvun elossa oleva.
Klaus on ollut kahdesti naimisissa ja hän on myös kahdesti eronnut. Ensimmäisestä kattauksesta englantilaisen naisen kanssa syntyi tytär, toisesta liitosta poika. Tytär on nyt 42-vuotias, ja hänellä on 16-vuotias tytär sekä 14-vuotias poika.
Suvun vanhin
Familiaalinen hyperkolesterolemia eli FH ei ole periytynyt kenellekään heistä. Klausin 34-vuotiaalla pojallakaan ei ole kolesteroliongelmia. Hänellä on vaimonsa kanssa kolmevuotias tytär, jonka mahdollista ikävää sukuperintöä seurataan. Toistaiseksi kaikki kuitenkin näyttää hyvältä.
Jossakin vaiheessa FH:n aiheuttava geenimuunnos on Klausin isän puolelta päässyt syntymään. Klausin isän isän veli ja hänen kaksi poikaansa elivät kaikki yli 80-vuotiaiksi. Klausin äiti eli kahdeksankymppiseksi. Isän sisar kuoli 39-vuotiaana, isän veli 55-vuotiaana ja hänen poikansa eli Klausin serkku menehtyi sydänkohtaukseen nukkuessaan 67-vuotiaana.
– Hän elikin yllättävän pitkään, Klaus huokaa.
– Ei meidän suvussa ole vanhaksi eletty. Minä olen ollut herrajumala jo pitkään suvun ylivoimaisesti vanhin.
Klaus työskenteli kiinteistöalalla, kunnes joutui jäämään eläkkeelle masennuksen vuoksi hiukan alle kuusikymppisenä.
– Kyllä se masensi, kun koko suku kuoli alta pois, hän sanoo hiljaa.
Asia valkeni
Klaus kävi hakemassa sisarensa ruumiin Saksasta vuonna 1979. Jo tuolloin paikallinen patologi totesi, ettei hän ollut koskaan ennen nähnyt noin nuorella ihmisellä yhtä kalkkeutunutta sydäntä. Asia alkoi askarruttaa Klausia.
– Työkuviot muuttuivat vuonna 1981, jolloin menin oma-alotteisesti terveystarkastukseen. Paljastui, että kokonaiskolesteroli oli 15. Nykyisen suosituksen mukaan sen pitäisi olla alle viiden. Minut ohjattiin heti erikoislääkärin hoitoon. Hän sanoi, että FH on siitä mukava tauti, ettei se aiheuta kipuja, ei oireita eikä rajoita elämää millään tavalla, mutta sitten se vain yhtäkkiä tappaa.
Vielä 1980-luvun alussa FH:n hoito oli vaikeaa, sillä elintapojen muutos ja ruokaremontti ei tähän sairauteen tepsi. Klaus yritti pitää kuntoa yllä. Hän on aina ollut ahkera liikkuja ja pitänyt erityisesti uimisesta.
Vähin erin hänen vauhtinsa alkoi kuitenkin hidastua, ja sepelvaltimotaudin oireet lisääntyivät. Juhannuksena 1991 hänelle tehtiin kolmen suonen ohitusleikkaus, joka kesti kuusi tuntia.
– Sen jälkeen olin kuin uusi mies. En välittänyt kolesteroleista enkä sydäntaudeista pätkääkään. Annoin palaa vaan.
1990-luvulla markkinoille tulivat ensimmäiset statiinit. Ne tehosivat Klausin sairauteen hyvin. Vain astman ja sapen kanssa oli hankaluuksia, mutta niistäkin selvittiin, kun Klaus lopetti uimahallireissut ja kun sappi leikattiin.
Kolesteroli kunnossa
Klaus ei ole havainnut statiinien sivuvaikutuksia. Omien sanojensa mukaan hän on sietänyt niitä ”helvetin hyvin”.
– Kun on kunnon tauti, silloin eivät pikkuiset nipistykset tunnu missään. Tällä hetkellä kokonaiskolesteroli on tasan neljä. Huono eli LDL-kolesteroli on 2,3 ja hyvä eli HDL 0,88. Korjattavaa on vielä, sillä LDL:n pitäisi tällä sukurasitteella olla alle 1,8 ja HDL:n pitäisi olla vähintään yksi.
Näillä kuitenkin mennään. Klaus toteaa vakaasti, että statiinit ovat pelastaneet hänen henkensä – tai ainakin antaneet runsaasti jatkoaikaa. Leikkauspöydälle hän on silti päätynyt viime vuosina useasti.
– Nyt mennään päivä kerrallaan. Olen ajat sitten lakannut pelkäämästä ja ajattelemasta kuolemaa, se tulee kun kerkiää. Olen mukana kolmessa eri tähän sairauteen liittyvässä vapaaehtoistoiminnassa ja toimin tukihenkilönä. Se on helkutin antoisaa touhua. Jos verottaja tietäisi, kuinka paljon siitä saa, se alkaisi periä huviveroa.
Teksti Reijo Ikävalko
Kuva Mika Lahtonen
Terveys-Hymy 11-2015
Kommentit
Oma kommentti