Stressivatsan oireet helpottuivat

Pauli Liukkonen– Minulla on ollut stressivatsa jo nuoruusvuosista asti.

Uudet stressaavat tilanteet ovat aina tienneet äkillistä ja voimakasta vesiripulia, mutta nyt olen saanut tähän ongelmaani selvää apua, mäntsäläläinen Pauli Liukkonen kertoo.

Pauli Liukkonen, 50, täytti tasavuosia viime heinäkuussa, ja hän naureskeleekin siitä lähtien tunteneensa itsensä huomattavasti entistä ”vanhemmaksi ja viisaammaksi”. Nyt kuulemma jo nuoretkin kuuntelevat hänen suustaan putoilevia totuuksia pää kallellaan ja hartaasti nyökkäillen.

Pauli työskentelee Lassila & Tikanojalla kiinteistöhuollon työnjohtajana. Hän asuu perheineen Mäntsälässä, mutta työssä hän käy Helsingissä. Pauli on syntyjään Helsingin maalaiskunnasta, mutta asuttuaan vuosia Vantaan Hakunilassa hän alkoi kaivata maaseudun rauhaa. Niinpä perhe on asunut jo toistakymmentä vuotta Mäntsälässä ja viihtyy hyvin.

Paulin vaimo valmistui juuri Cidesco-kosmetologiksi. Pariskunnalla on 16-vuotias tytär, joka käy lukion ensimmäistä luokkaa. Neljäntenä pyöränä rattaissa räksyttää pikkuinen haukku, Chiquita nimeltään. Paulin mukaan sen rotu on ”Fuengirolan hiekkarannan noutaja”, mutta oikeasti ”sokeripussin kokoisen” elävän rotuasiat ovat hämärän peitossa. Se saapui Suomeen ja Helsingin eläinsuojeluyhdistykseen erään eläinsuojeluyhdistykseen kuuluvan henkilön käsimatkatavaroissa ja tätä kautta se löysi lopulta hyvän kodin Mäntsälästä.

Koska Pauli on vasta viisikymppinen, mitään pahempia terveysongelmia ei ole koskaan ollut. Vain vatsa on ryttyillyt.

– Minulla on stressaava ongelmavatsa. Reagoin vatsani kautta stressiin aika nopeasti. Vatsan herkkyys juontaa nuoruusvuosiin asti. Sitä on tutkittu ja yritetty selvittää syytä oireisiin, mutta kukaan ei ole osannut sanoa viimeistä sanaa, missä vika piilee.

Kun äkillinen stressitilanne tulee, Paulin vatsa on mennyt hyvin nopeasti vesivellivaihteelle. Lähimmän vessan sijainti on ollut syytä olla tiedossa.

– Vatsa alkaa reagoida heti, kun eteen tulee sellainen tilanne, johon en ole kyennyt oikein valmistautumaan, hän tunnustaa. – Myös vähän voimakkaammin maustetut ruoat ovat aiheuttaneet vatsaan äkillisiä oireita.

Mutta nyt pitkän putken päässä näkyy valoa. Pauli löysi muutama kuukausi sitten CandiLACT-nimisen valmisteen. Kyseessä on maitohappobakteeri-inuliini-greipinsiemenuutetabletti, joka on tarkoitettu suoliston bakteeritasapainon ylläpitämiseen ja hiivan häätöön.

– Sain idean eräästä lehti-ilmoituksesta, kun taas kerran pähkäilin vatsani kanssa. Se oli silloin yhtä pyöreä kuin jalkapallo. Aloin tutustua ilmoitukseen tarkemmin, ja siinä kuvattiin hyvin tuttuja oireita. Kun menin käymään terveyskaupassa vaimoni asioilla, niin mukava ja asiantunteva myyjä esitteli kyseisen tuotteen minulle.

Pauli alkoi käyttää CandiLACTia loppusyksystä. Kun muutosta ei tapahtunut ihan heti, hän alkoi muuttua kärsimättömäksi.

– Rupesin ottamaan yhden tabletin aamulla ja toisen illalla. Kaiken pitäisi aina tietysti toimia tässä ja nyt, ja alkuvaiheissa tuli hiukan noidutuksi, ettei tästä mitään apua taida olla. Mutta kun vajaa kuukausi oli kulunut, jouduin tunnustamaan ihan ääneen vaimolleni, että ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin vatsa tuntuu tosi hyvältä. Oli pakko myöntää, että valmisteesta oli ollut selvää helpotusta.

Pauli on jatkanut koko ajan samalla annostuksella ja tilanne on edelleen hyvä.

– Äkillisen stressitilanteen tullen joudun vieläkin vanhasta muistista toisinaan käymään vessassa, mutta vesivellin aika on ohi. Koen ihan selvästi saaneeni tästä apua tilanteeseeni. Enää ei tarvitse vältellä maustetumpia ruokiakaan. Elämä hymyilee eikä vatsa enää ryppyile. Joulukin meni ihan mukavasti, vaikka silloin vatsa tunnetusti joutuu koville.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Miguel Vera

Terveys-Hymy 2-2007

Teksti:Vitabalans
Avainsanat: CandiLACT, hiiva, ripuli, stressi, vatsavaivat

Kommentit

puhtaalla viinalla kuolee hiivasienet,muut on humpuukia

Oma kommentti