Suihkeesta oli apua Pian läheisille

– Olen aina sanonut, etten usko mitään, ennen kuin itse kokeilen, varkautelainen kauneushoitolan toinen omistaja, diplomikosmetologi Pia Karvinen naurahtaa.

Diplomikosmetologi Pia Karvinen pyörittää Varkaudessa Lumi-kauneushoitolaa yhdessä toisen yrittäjän Sarianna Aron kanssa. Liike on ollut pystyssä viitisentoista vuotta, mutta Pia on vaikuttanut siellä vasta vajaat viisi vuotta. Pia on paitsi diplomikosmetologi myös fytoterapeutti ja tehnyt välillä muitakin kuin kosmetologin töitä.

Aviomies työskentelee paperitehtaalla koneenhoitajana. Pialla on hänen kanssaan uusioperhe ja molemmilla on edellisistä liitoistaan kolme lasta. Miehen lapset asuvat jo omillaan, samoin Pian esikoinen.

Pia on urheilullinen ja terve 45-vuotias nainen. Verenpainelääkitys on kuulemma sukurasitteena.

– Olen aina ollut kiinnostunut terveydestä, liikunnasta, hyvinvoinnista ja luontaistuotteista. Satuin lukemaan jostakin Nordic Health Spray -sarjan magnesiumsuihkeista ja päätin kokeilla, vaikka olinkin alkuun hiukan epäuskoinen. Periaatteeni on, että en usko mitään, ennen kuin itse kokeilen.

Äidille ja isälle

Pia testasi sarjaan kuuluvaa Sport-magnesiumsuihketta ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Hän käy muun muassa spinningissä, jonka yhteydessä tulee helposti suonenvetoja ja lihaskipuja.

– Huomasin hyvin nopeasti, että tuote toimii. Suosittelin tämän sarjan valmisteita myös vanhemmilleni, ja hekin ovat saaneet niistä suurta apua. Äidille on pantu keinonivelet molempiin polviin ja lonkkaan, ja hän on saanut helpotusta särkyihinsä sarjaan kuuluvasta kipusuihkeesta.

Isällä on diabetes ja hän on melko vakavasti sairas, mutta sama tuote on helpottanut häntäkin.

– Hän potee myös kihtiä. Käytän itsekin kipumagnesiumsuihketta tilapäisiin kipuihin ja särkyihin, mutta jos menen spinningiin, suihkautan sporttia ennen ja jälkeen. Se auttaa palautumaan nopeasti.

Pia otti suihkesarjan myös omaan liikkeeseensä myyntiin. Palaute on ollut hyvin positiivista.

– Eniten menee kaupaksi kipu-nivelsuihketta, koska ihmisillä on runsaasti nivelrikkoa, reumaa ja muita kolotuksia. Sana on levinnyt todella hyvin. Menopaussi-ikäiset naiset ovat saaneet samaan sarjaan kuuluvasta unimagnesiumsuihkeesta suurta apua yöhikoiluun. He nukkuvat sen ansiosta paremmin, sillä suihke rentouttaa ja rauhoittaa.

Kaverille kanssa

Myös kauneushoitolan toinen yrittäjä Sarianna Aro on saanut suihkesarjasta apua.

– Hän hoitaa itseään todella hyvin, mutta kärsi kuitenkin kovasta polvisärystä, joka heijasteli etureiteen ja sääreen. Hän ei pystynyt käymään vähään aikaan salilla.

Sarikin päätti kokeilla kipumagnesiumsuihketta.

– Olin yhtenä aamuna tekemässä hoitoa, kun hän huikkasi minulle, ettei koske yhtään. Hän kertoi käyneensä aamulla salilla! Suihke toimi siis noin nopeasti. Suihkeista on ollut apua myös hänen kolmannelle luokalle menevän poikansa migreeniin. Hän suihkutti ja siveli sitä pojan otsaan, ja näin migreenikohtaus saatiin laukeamaan. Joskus poika on oksentanut migreenin takia koko yön.

Pia Karvinen suosittelee magnesiumsuihkesarjaa kaikille niille, joille kipu, särky tai nivelrikko haittaa elämää.

– Se ei poista varsinaista syytä, mutta auttaa selviytymään ilman kipuja, eikä silloin tarvitse ottaa suun kautta vahvoja särkylääkkeitä, jotka voivat ärsyttää suolistoa ja vatsaa. Kannattaa ainakin kokeilla pehmeämpää vaihtoehtoa, ja magnesiumsuihkeet myös imeytyvät huomattavasti tabletteja paremmin suun ja ihon kautta.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Hannu Miettinen

Terveys-Hymy 10-2015

Teksti: Hymy
Avainsanat: lihaskipu, magnesiumsuihke, menopaussi, migreeni, nivelrikko, polvisärky, reuma, särky, suonenveto, yöhikoilu

Kommentit

Oma kommentti