Suosikkinäyttelijä Sari Havas ihastui Relaballiin: ”Rentouttaa aivan ihanasti”

Mainos

Sari Havas sai jokin aika sitten käyttöönsä aivan uudenlaisen lihasten rentouttajan Relaballin, johon hän tykästyi. Kaiken lisäksi kyseessä on kotimainen keksintö.

Espoolainen Sari Havas, 58, on jo ajat sitten tullut kaikille suomalaisille tutuksi. Hän on näytellyt elokuvissa, televisiosarjoissa ja teatterissa. Sari on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri, joten akateeminenkin puoli on kunnossa.
Hänen elokuvauransa alkoi jo 35 vuotta sitten Renny Harlinin elokuvassa Jäätävä polte. Sari muistetaan myös elokuvista Kadunlakaisijat, Häjyt, Kukkia ja sidontaa, Saippuaprinssi ja Vares – Pimeyden tango.
Sari on tuttuakin tutumpi myös telkkarin puolelta. Hän on näytellyt muun muassa televisiosarjoissa Puhtaat valkeat lakanat, Peräkamaripojat, Lehmän vuosi ja Taivaan tulet.
Sarilla on teatteriosastokin hanskassa, sillä hän on näytellyt muun muassa Espoon kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa, Teatteri Jurkassa, Lahden kaupunginteatterissa ja Kirjurinluodon kesäteatterissa Porissa.
Sari Havaksesta ilmestyi vuonna 2019 Rivieraterveisin Sari Havas -niminen kirja, jonka on kirjoittanut Merja Asikainen.
Sari Havas oli naimisissa näyttelijä Pertti Svenholmin kanssa vuosina 1993–2007. Heillä on kaksi lasta, Akseli ja Asta, jotka ovat kulkeneet vanhempiensa viitoittamalla polulla. Asta on viidettä vuotta Teatterikorkeakoulussa ja Akseli opiskelee Turun taideakatemiassa näyttämötaidetta.
Sari meni naimisiin Risto-nimisen miehen kanssa marraskuussa 2019. Risto ei ole koskaan tullut sukunimensä kanssa julkisuuteen, mutta Sari vakuuttaa, että sellainen häneltä löytyy. Sari on nähnyt todistukset.

”Sattuneista syistä odottavalla kannalla”

Näyttelijätyön moniosaajilta kysytään aina, mikä ilmaisumuodoista on kaikkein läheisin: elokuvat, televisio vai teatteri. Tähän kysymykseen Sarikin on saanut vastata erinäisiä kertoja.
– Se on ikuisuuskysymys, hän naurahtaa.
– Pääpointti noissa kaikissa on kuitenkin näytteleminen, oli mikä laji tai genre tahansa, kunhan se on hyvin kirjoitettu. Ei ole väliä, onko kyseessä elokuva, telkkarisarja tai teatteri.
Juuri tällä hetkellä Sarin työtilanne on sattuneista syistä odottavalla kannalla.
– Muutamia produktioita on koronan takia siirtynyt ja toivon, että ne joskus toteutuvat, mutta kaikki on epävarmaa. Teen kuitenkin kotona kirjoitustyötä, olen tehnyt käsikirjoituksia ja ideoinut jo ennenkin näyttämölle tai TV-sarjoihin. Aktiviteetti on hyvä pitää yllä. On hyvin tärkeää, ettei vallan putoa tyhjyyteen. Minulla on myös työhyvinvointiin liittyviä koulutuksia, joita niitäkään en ole päässyt koronan takia paikan päällä pitämään, vaikka olen luomuihminen ja tykkään kohdata ihmisiä kasvokkain.

”Kulkee käsilaukussa”

Sarilla ei ole koskaan ollut suurempia terveysongelmia eikä hänellä ole minkäänlaista lääkitystä. Pikku juttuja sattuu silti kaikille.
– Näyttelijän työssä voi tapahtua monenlaista. Joskus joutuu käyttämään jos minkälaisia korkokenkiä tai pitämään päätä kummallisessa asennossa, mikä sitten kohdistuu kaulaan tai lantioon. Silloin voi tulla kroppaan jumia.
– On mulla Häjyjä tehdessä parikymmentä vuotta sitten kerran katkennut akillesjänne. Siitä syystä keho ei koskaan pääse kunnolla tasapainoon. Jos on yhdestä kohdasta jokin mennyt rikki, se tuntuu yhä kropassa, vaikka vika olisi korjattukin.
Sari sai jokin aika sitten koekäyttöön aivan uudenlaisen ja kaiken lisäksi kotimaisen lihastenrentouttajan, Relaball nimeltään.
– Se on niin pieni, että mahtuu kämmeneen ja sen voi ottaa joka paikkaan mukaan. Mahtuu käsilaukkuun tai reppuun. Käyn kyllä mielelläni hieronnassa, mutta se on aika arvokasta. Kuntosalilla on hierontatuoli, jossa voi istuskella silloin tällöin, mutta nyt ei koronan takia salillekaan ole asiaa.
– Olen Relaballiin oikein tyytyväinen. Mulla on akillesjännejutun takia jalkapohjassa lihasjännitystä, ja tämä laite helpottaa sitä aivan ihanasti. Sen pieni tärinä tuntuu hyvin miellyttävältä. Puhetyöläisellä Relaball rentouttaa kaulan alueen lihaksia. Tärinän voimakkuuden voi itse säätää. Laite toimii ladattavalla akulla.
Sarilla on tärkeä vinkki kaikille uusille kokeilijoille.
– Kannattaa painaa kolme sekuntia käynnistysnappulaa, se ei ole samanlainen kuin sähköhammasharja. Voi laskea kolmeen ja kokeilla sitten eri voimakkuuksia. Tällä hetkellä kuljetan sitä enimmäkseen hartioissa, mutta tietysti myös muualla. Kyllä keho kertoo, missä on kireyttä.
– Laite auttaa varmasti myös kramppeihin ja kaikenlaisiin muihinkin kehon kireyksiin. Jos ei liiku ihan hirveästi, se auttaa verenkiertoa ja laittaa lihakset liikkeelle. Se vähintäänkin rentouttaa!

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Kari Pekonen
Avainsanat: Anodyne Relaball, Sari Havas

Kommentit

Oma kommentti