Tätä dosenttikin uskaltaa suositella!

Ihoa hoitavia voiteita ja rasvoja on pilvin pimein, mutta nyt on markkinoille tullut voide, joka asiantuntijan mukaan eroaa kaikista muista. – Ydinasia on laktoferriini, solubiologian dosentti, FT Saara Lampelo toteaa.

Turun Ruissalossa asuva solubiologian dosentti FT Saara Lampelo on ollut monessa mukana. Tällä hetkellä hän vaikuttaa oman yrityksensä toimitusjohtajana. Kyseessä on terveydenhuollon teknologiaan ja kansainväliseen liiketoimintaa yritystoimintaan erikoistunut firma.

Lampelolla on työn alla suuri määrä sekä kotimaisia että ulkomaisia projekteja. Hän on lukenut sekä lääketiedettä että luonnontieteitä, joten tietotaitoa on molemmilta puolilta. Lampelo on toiminut pitkään myös kaupallisella puolella, ja hän on muun muassa ollut perustamassa Ouluun biolääketieteen tehdasta. Hän toimi sielläkin toimitusjohtajana, joten myös viranomaisasiat ovat tulleet hänelle tutuiksi.

– Me toteutamme asiakkaiden toimeksiantoja. Muun muassa tutkimme ja selvitämme tuotemarkkinoita ja vertailemme erilaisten tuotteiden tehoa ja vaikuttavuutta aina solutasolle asti.

Nopea paraneminen

Yksi dosentti Lampelon testaamista valmisteista on imatralaisen Finn-Col-yrityksen Laktoferriini-ihovoide. Lampelo ei säästele kehujaan tästä antimikrobisesta tuotteesta puhuttaessa.

– Pitkään alalla olleena ja sekä lääkkeitä että luontaistuotteita tutkineena löysin nyt ensimmäistä kertaa sellaisen itsehoitovoiteen, jota uskallan suositella suoraan ihorikkoutumaan, olipa se sitten tavallinen nirhama, palovamma tai laserkäsittelyn jälkihoito. Ydinasia on tuotteen sisältämä laktoferriini, joka on antimikrobinen eli mikrobeja tappava ja mikrobikasvustoa estävä.

Se tuhoaa samalla tavalla sekä bakteereja, viruksia että hiivaa. Koetusti se tyrehdyttää verenvuodon ja nopeuttaa ruhjeen paranemista. Näistä syistä sitä voi laittaa heti tuoreeseen haavaan.

– Palovammassa ei iho mene aina heti rikki, vaan iholle muodostuu kellukka. Jos voidetta kuitenkin laittaa palaneeseen kohtaan, kellukkaa ei aina välttämättä ehdi muodostua tai ainakin voide heikentää sen ilmaantumista. Voide myös parantaa palovamman todella nopeasti. Ihon rikkova palovamma voi tulehtua, mutta nyt niin ei käy, ja sitäkin kautta parantuminen nopeutuu.

Sattuu ja tapahtuu

Dosentti Lampelolla on omakohtaistakin kokemusta Laktoferriini-ihovoiteen tehosta.

– Olemme veneilijöitä, ja silloin aina välillä sattuu ja tapahtuu, hän naurahtaa.

– Joka kesä tulee vähintään yksi pieni palovamma, mutta kun tätä voidetta sivelee palaneeseen kohtaan, paraneminen lähtee heti käyntiin. Siinä on laktoferriinin lisäksi useita ihoa suojaavia ja uudistavia ainesosia kuten aloe veraa, avokadoöljyä, jojobaa ja kehäkukkaöljyä. Ne tekevät ihon sileämmäksi ja pehmeämmäksi eikä näin ollen synny tiukkaa arpikudosta.

Ilmeisimmin ihosolukko alkaa uudistua nopeasti ja arven syntyä voi jopa estää. Dosentti Lampelo toteaa tuotteen eroavan selvästi muista saman alan kilpailevista itsehoitovalmisteista.

– Se on nimen omaan laktoferriinin ansiota, sillä sen mukanaan tuomaa antimikrobista vaikutusta ei selvityksemme mukaan ole muilla markkina-alueemme itsehoitotuotteilla. Muiden tuotteiden käytön riskinä on, että ne suoraan haavaan laitettuna tukehduttavat haavan ja tulehdus voi muhia.

Dosentti Lampelo on kuullut myös tapauksista, jolloin Laktoferriini–ihovoiteesta on ollut apua sekä suun sisäisiin kipeisiin aftoihin että myös huuliherpekseen.

– Monet atoopikotkin ovat saaneet voiteen avulla helpotusta. Voide vie kutinaa ja kosteuttaa kuivaa ja atooppista ihoa. Tuotteen aineosien ansiosta solujen kosteustasapaino paranee, tulehtumisriski pienenee ja ihon uusiutuminen nopeutuu.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Roni Lehti

Terveys-Hymy 8-2015

Teksti: Hymy
Avainsanat: atooppinen iho, ihorikkoutuma, ihotulehdus, ihovoide, laktoferriini

Kommentit

Oma kommentti