Terveyskonsultti Pontus Jäntti: ”Pelkkä kotiruoka ei riitä!”

Ex-sulkapalloilija Pontus Jäntti vannoo ravintolisien nimeen. Hän neuvoo terveyskonsulttina ihmisiä parempaan kuntoon.

Suomalainen sulkapallo oli pitkään yksi ja sama asia kuin Pontus Jäntti, 47. Yhden suurimmista menestyksistään hän saavutti kuitenkin vasta ikämiehenä, juuri 35 vuotta täytettyään. Silloin Pontuksesta leivottiin maailmanmestari.

Pontuksella on kaksi isoveljeä, jotka pelasivat sulkapalloa.

– Aloitin sulkapallon pelaamisen kahdeksanvuotiaana, jolloin vanhempi veli oli pelannut sitä jo kaksi vuotta. Lajikseni valikoitui sulkis, ja kiinnostus kasvoi koko ajan, kun rupesin pärjäämään siinä.

Tenniksestä olisi kyllä irronnut huomattavasti isompia rahoja, sillä sulkapallo on siihen verrattuna varsin pieni laji.

Lapsetkin sulkapalloilevat

Sen jälkeen kun Pontus 12 vuotta sitten voitti ikämiesten maailmanmestaruuden, hän ei ole enää kilpaillut. Paikat alkavat sanoa itseään irti, ja akillesjänteiden kenkkuilun takia hän aikoinaan joutuikin lopettamaan 32-vuotiaana aktiiviuransa.

Pontuksella ja hänen vaimollaan Paulalla, 47, on kolme lasta: 18-vuotiaat kaksostytöt Jenny ja Jessica sekä 13-vuotias nuorimies Robin. Ei ole omena kauas puusta pudonnut, sillä lapsista kaksi eli Jessica ja Robin vaikuttavat ikäistensä maajoukkueringissä. Kaksosista innostuneempi on Jessica, mutta myös Jennyllä on isän mukaan hyvä suhde lajiin. Viikonloput vierähtävät erilaisissa kisoissa.

– En ole koskaan erityisesti kannustanut heitä tähän lajiin, mutta esimerkki on varmaan tehnyt tehtävänsä. On tavallaan ollut luonnollista, että hekin ovat alkaneet pelata sulkista, koska kaikki lajin ympyrät ja ihmiset ovat tuttuja. On myös logistisesti helppoa, kun kaikki liikkuvat yhdessä.

Pontus ja Paula jakavat sulkapallo-oppeja myös kaikille halukkaille. He pyörittävät sulkapallokoulua kahdessa eri paikassa, Kauniaisissa ja Kulosaaressa.

Työ terveysvalmentajana

Pontus Jäntti on aina ollut kiinnostunut urheilun lisäksi myös ravitsemuksesta ja ravintolisistä. Hän on jo 16 vuotta toiminut kunto- ja ravintokonsulttina. Näihin kuvioihin ei sulkapallo kuitenkaan liity millään tavalla, vaikka ihmiset joskus niin luulevat.

– Teen töitä ihan tavallisten ihmisten kanssa, en suinkaan huippu-urheilijoiden. Asiakkainani on kiireisiä liikemiehiä, joita autan parempaan kuntoon, mutta vierastan personal trainer -nimitystä omalla kohdallani. Olen enemmän terveyskonsultti ja keskityn ravintoon ja kuntoon. Personal trainer tuo minulle mieleen lähinnä kuntosaliohjauksen.

– Asiakaskuntaani kuuluu kaikenikäisiä, ja joukossa on vähän vaativampiakin keissejä kuten kakkostyypin diabeetikkoja. Tyyppiasiakas on kuitenkin 40–50-vuotias kiireinen työssä käyvä ihminen, ja miehiä heistä on noin 70 prosenttia. Räätälöin jokaiselle oman liikuntaprofiilin, sillä kaikilla on oma tapansa ja mieltymyksensä. Ne on hyvin tärkeä löytää, sillä jos joku asia ei kolahda ja tunnu hyvältä, homma loppuu lyhyeen.

Rasvaakin voi käyttää

Pontuksella on kädet täynnä töitä ja hän harmitteleekin, ettei hän nykyään juuri pysty ottamaan uusia asiakkaita. Hän pyörittää kerralla seitsemää, kahdeksaa ihmistä, joita hän neuvoo sekä liikunnallisissa että ravitsemuksellisissa asioissa.

– Työnkuva ei sinänsä ole muuttunut mihinkään suuntaan 16 vuoden aikana, mutta se on kuitenkin uutta, että ravinto on tullut joillekin suorastaan uskonnoksi ja sitä mystifioidaan. On muistettava, että kaikki me olemme yksilöitä eikä kaikille sovi samat asiat, mutta yleisesti ottaen suomalaiset syövät edelleen liian paljon prosessoituja hiilareita. Niiden määrää pitäisi vähentää ja lisätä kasvisten ja marjojen käyttöä.

– En pelkää rasvan käyttöä enkä edes tyydyttynyttä rasvaa, jota on demonisoitu ankarasti. Nykyinen tuskimusnäyttö on kohtuuvahvaa, ettei tyydyttynyt rasva olekaan sellainen mörkö, joksi sitä on luultu. Voi ja kermakin ovat kohtuukäytössä ihan ok. Teollisista trans-rasvoista sen sijaan en pidä ja niitä yritän välttää.

Pontus on jo vuosikausia ollut tiukasti sitä mieltä, että tiettyjen ravitsemusasiantuntijoiden hokema terveellisen ja monipuolisen kotiruuan riittämisestä tavallisille ihmisille – ja myös huippu-urheilijoille – on pelkästään kaunista teoriaa.

Ravitsemussuosituksia ei noudateta

Pontuksen mielestä ravintolisiä on suositeltavaa käyttää.

– Pelkkä kotiruoka ei valitettavasti pelitä. Kaunis teoria ei toteudu käytännössä, sillä tutkimusten mukaan vain 15 prosenttia kansalaisista noudattaa ravitsemussuosituksia. Siis vain noin joka seitsemäs. Minulla ei ole mitään virallisia ravitsemussuosituksia vastaan, ja jos niitä jaksaa noudattaa, ei kovin paljon mene metsään. Mielestäni niissäkin on silti vilja- ja maitotuotteita vähän turhan paljon.

Pontuksen mukaan meistä useimmat tarvitsevat ravintolisiä. Hän itse ottaa 75 mikrogrammaa D-vitamiinia päivittäin ja käy myös aika ajoin mittauttamassa tasonsa, jotta hän tietää, missä mennään. Suositusten mukaisia D-vitamiiniannoksia hän pitää aivan liian alhaisina. Hän suosittelee D-vitamiinilisän ottamista aina kunnollisen aterian yhteydessä, jolloin se imeytyy tehokkaammin.

– Perussettiini kuuluvat myös hyvälaatuinen kalaöljy, hyvä monivitamiini, magnesium, jokin hyvä probioottivalmiste, hyvin imeytyvä kurkumavalmiste, ubikinoni, pycnogenoli ja astaksantiini. Tärkeimmät näistä ovat kuitenkin monivitamiini, kalaöljy, D-vitamiini ja probioottivalmiste. Samoja ravintolisiä suosittelen myös asiakkailleni.

Vaikka Pontus on itse jättänyt aktiivipelaamisen, sulkapallo on silti edelleen iso osa hänen elämäänsä. Hän ei kuitenkaan itse valmenna omia lapsiaan, sillä hän haluaa pysyä heidän kanssaan väleissä. Sen sijaan hän on jo parin vuoden ajan valmentanut 21-vuotiasta tulevaisuudenlupausta Iikka Heinoa.

– Kun aloitimme, hänen rankinginsa oli jossakin 400 paikkeilla. Nyt se on muistaakseni 124, joten suunta on ollut oikea. Iikka on kova tekemään töitä ja huippu-urheilu on raakaa, joten töitä täytyy tehdäkin. Pienestä sulkapallomaasta ponnistaminen ei ole ihan helppoa, sillä laji on pieni. Helpommankin uravalinnan voisi tehdä!

Pontus Jäntti jos kuka sen tietää.

Terveys-Hymy 12-2016

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Matti Matikainen
Avainsanat: Pontus Jäntti, ravinto, ravintolisä, sulkapallo, terveysvalmentaja

Kommentit

Oma kommentti