Tukka kasvaa ja kynnet vahvistuvat

Satu KarjulaToijalalainen Satu Karjula luuli, kun hiukset alkoivat huolestuttavasti ohentua, että hänestä tulee kaljuuntuva nainen kolmekymppisenä. Onneksi kävi toisin. ­- Kun terveyskeskuslääkärin konstit loppuivat, hän suositteli hiusten kasvuun tarkoitettuja luontaistuotteita. Hän sanoi, että niistä on ollut joillekin apua.

Satu Karjula, 30, on siitä harvinainen nykyaikainen nainen, että hän on peräti neljän lapsen äiti. Sadulla ja hänen venealan yrittäjänä työskentelevällä aviomiehellään Janilla, 34, on peräti neljä kirkassilmää: Jiri, 11, Sini, 7, Sani, 5 ja Jore,3. Eivätkä kirkkaat silmät lopu vielä tähän, sillä pesueeseen kuuluu myös kaksi kissaa, 12-vuotias norjalainen metsäkissa, vanha herra Jallu, ja tätä selvästi nuorempi Julle. Ruoka-aikaan on siis monenlaista kupille pyrkijää.

Satu on tällä hetkellä töissä toijalalaisessa ilmastoalan yrityksessä keittiöapulaisena. Työ on pätkäluontoista. Toijalassa perhe on asustanut vasta viime heinäkuusta asti ja Suomessakin vasta 2004 lähtien. Sitä ennen he asuivat ja työskentelivät Hampurin lähellä Saksassa, mutta Janin muuttuneet työkuviot aiheuttivat paluumuuton Suomeen vain puolentoista vuoden jälkeen. Satu lähti Saksasta hiukan haikein mielin, sillä hän olisi viihtynyt siellä.

– Nuorimmainen syntyi alkukesästä ja sitten siinä oli muuttostressiä, Satu muistelee. – Voi olla, että nämä tekijät saivat hiustenlähtöä aikaan. Sanotaan, että aina kun synnyttää ja imettää, hiuksia tippuu, mutta tämä oli tavallista rajumpaa.

Perhe muutti Suomeen huhtikuussa 2004 ja Jore syntyi saman vuoden kesäkuussa. Hetken ajaksi Sadun hiustenlähtö hiukan hellitti, mutta sitten se alkoi taas ja suorastaan ropisemalla. Sadulla oli mielestään päässä enää niin vähän hiuksia kesällä 2007, ettei hän kehdannut laittaa niitä edes ponnarille.

– Kävin lääkärissä, missä tehtiin kaikki mahdolliset verikokeet, tehtiin allergia- ja keliakiatestit, tutkittiin päänahkaa ja otettiin kilpirauhaskokeet, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Lääkäri päätyi lopulta siihen, että kyseessä oli stressi ja sen aiheuttamat jutut, ja lopuksi hän kehotti minua kokeilemaan jotakin hiustenlähtöön tarkoitettua luontaistuotetta. Katsoin häneen vähän aikaa hitaasti ja sanoin että joo.

Seuraavaksi Satu hyökkäsi netin kimppuun ja löysi sitä kautta M.Aimon markkinoiman Acomax-sarjan. Hän tilasi kuukauden annoksen puristeita ja hiusnestettä. Hän alkoi joka aamu ottaa kaksi tablettia ja hieroi samoihin aikoihin päänahkaansa Acomax-hiusnestettä. Kun ensimmäinen puristekuuri loppui, hän hankki samanlaisen annoksen lisää.

– Kun toinen satsi loppui, me asuimme jo Toijalassa. Lähdin hakemaan lisää tuotteita paikallisesta Lasikarpalosta. Napsuttelin kynsiäni pöytään ja kerroin iloisena myyjälle, kuinka kynteni olivat alkaneet kasvaa ja voimistua. Minulla on aina ollut huonot kynnet ja olen vielä kaiken lisäksi pureskellut niitä. Kynnet olivat alkaneet kasvaa ja voimistua selvästi jo kahden kuukauden kuurin jälkeen.

– Myös päänahassa alkoi tapahtua. Kun hieroin nestettä päähäni, tuntui kuin sinne olisi kasvanut pieni siili, ja kun kävin kampaajalla, hänkin huomasi, että uutta kasvua oli selvästi tulossa. Olen jatkanut koko ajan puristeiden syömistä, mutta hiusnestettä käytin vain sen yhden pullollisen. Nykytilanne on oikein hyvä: hiukset ja kynnet kasvavat hyvää vauhtia eikä hiuksia enää irtoile päänahasta.

Yksi Sadun hiusongelmien syy saattoi piillä myös siinä, että hän värjää tukkansa pari kolme kertaa vuodessa. Nyt hän on kuitenkin värjännyt hiuksensa viime kesästä lähtien jo kolme kertaa eikä mitään ongelmia ole ilmaantunut.

– Uutta tukkaa puskee värjätyn alta niin voimallisesti, että on ollut pakko värjätä näin usein, Satu nauraa. – Kun aloitin kesäkuussa Acomax-kuurin, huomasin ensimmäisen kerran jo elokuussa, että omaa väriä oli alkanut ilmaantua päälaelle runsaasti. Kaikki kävi siis näin nopeasti.

Terveys-Hymy 2-2008

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Veli-Matti Parkkinen

Teksti:Reijo Ikävalko
Avainsanat: Hiusten lähtö, kaljuuntuminen, hiuspohjan ongelmat

Kommentit

Oma kommentti