Unihäiriöt enää pahaa unta

Maire Kujala polkeeNurmijärveläinen Maire Kujala alkoi pari vuotta sitten kärsiä unettomuudesta. Uni ei tahtonut tulla ja kun se viimein tuli, hän heräsi neljän, viiden aikaan eikä enää sen jälkeen saanut nukutuksi. Nykyään Maire nukkuu taas sikeästi ja keskeytyksettä koko yön.

Helsingin Itäkeskuksen Ikivireässä myymälänhoitajana työskentelevä Maire Kujala, 42, löysi avun uniongelmiinsa työpaikkansa hyllystä, mutta ihan helposti se ei käynyt. Hän ehti kokeilla useita eri nukahtamiseen ja unihäiriöihin tarkoitettua valmistetta ennen kuin se oikea löytyi. Tuotteen nimi on Stressgard ja sitä markkinoi ja tuo maahan pieksämäkeläinen Vitacom Pharma Oy.

Maire on tuore aviovaimo, sillä hän solmi avioliiton samanikäisen Jarin kanssa kesäkuun alussa. Jari työskentelee raskaan kaluston varaosamyyjänä. Mairella on entisestä liitostaan 21-vuotias poika ja 18-vuotias tytär. Maire ja Jari ovat tunteneet toisensa viitisen vuotta.

Maire on nykyisessä hommassaan kuudetta vuotta, mutta jo tätä ennen hän työskenteli luontaistuotealalla. Sitä ennen hän vaikutti maanviljelijänä.

Koska Maire on vasta nelikymppinen, hänellä ei ole terveysongelmia eikä hänellä ole minkäänlaista lääkitystä. Pari vuotta sitten ilmaantunut unettomuus alkoi kuitenkin käydä hermoille.

– Se paheni vähitellen ja viime syksynä se oli jo aika hankala, hän muistelee. – En kerta kaikkiaan saanut unta ja kun se viimein onnistui, heräilin monta kertaa yössä ja neljän, viiden maissa uni kerta kaikkiaan loppui. En enää sen jälkeen pystynyt nukkumaan, joten yöunta tuli vain muutama tunti. Se vaikutti tietysti päivän vireyteen ja työtehoon.

Maire on työssään saanut havaita, ettei hän ole ollut ongelmansa kanssa yksin. Moni asiakas on valitellut unihäiriöitään.

– Kokeilin oman työpaikan hyllyltä kaikenlaisia valmisteita, mutta niistä ei ollut apua. En halunnut lähteä lääkäriltäkään hakemaan nukahtamispillereitä, sillä pelkäsin jääväni koukkuun. Apua alkoi löytyä vasta viime syksynä, kun Vitacom Pharman esittelijä Hanna Heimonen poikkesi liikkeessäni ja suositteli minulle heidän Stressgard-nimistä tuotettaan. Koska olin jo kokeillut aika montaa valmistetta, olin aluksi tämänkin suhteen aika lailla epäluuloinen, mutta Stressgard on osoittautunut tähänastisista valmisteista parhaaksi.

Maire aloitti isolla annoksella, sillä hän otti kolme kapselia illalla nukkumaan mennessä ja vielä aamulla herättyään kaksi.

– Aamuannosta ei ole ollenkaan välttämätöntä ottaa eikä se silti tarkoita sitä, että menisi töihin nukkumaan, hän nauraa. – Aamukapselit on tarkoitettu torjumaan päivänaikaista stressiä sekä tasapainottamaan ja rauhoittamaan oloa. Otin tätä annosta viikon ajan, kunnes pudotin sen niin, että otin enää illalla kaksi ja aamulla yhden. Rupesin hyvin nopeasti saamaan unen päästä kiinni, mutta alkuun heräsin edelleen neljän viiden aikaan aamuyöstä enkä enää sen jälkeen nukkunut. Olin kuitenkin tyytyväinen jo tähän, sillä olinhan nukkunut siihen mennessä jo useita tunteja pötköön kertaakaan välillä heräämättä.

– Ensimmäisen kuukauden jälkeen pudotin aamukapselin pois ja otin enää kaksi iltaisin. Söin tätä annosta maaliskuuhun asti, kunnes olin sitä mieltä, että nyt kaikki häiriöt ovat ohi enkä enää tarvitse tätä valmistetta. Mutta kun samalla mentiin koko ajan kohti valoisampia aikoja, unihäiriöitä alkoi taas ilmaantua, joten siirryin jälleen sukkelasti vanhaan kahden kapselin käytäntöön ja olen jatkanut tällä tavalla aina tähän päivään asti. Nyt nukun taas oikein hyvin. Menen nukkumaan illalla klo 22-22.30 ja herään kello seitsemältä pirteänä ja hyvin nukkuneena. Heräilen enää kesken unieni hyvin harvoin.

Maire on tietysti pohtinut toisenkin kerran, mikä aikoinaan aiheutti hänelle unettomuuden, mutta mitään lopullista ratkaisua ei ole löytynyt. Hän aloitti kuitenkin pari vuotta sitten opiskella, joten alitajuista stressiä on saattanut kertyä tätä kautta.

Nyt  Maire on kuitenkin pirteä ja jaksaa harrastaa.

– Meillä on Jarin kanssa tandempyörä, jolla me ajelemme. Pelaamme myös squashia ja teemme kävelylenkkejä. Olemme kaikin puolin aktiivisia liikkujia.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 8-2007

Teksti:Vitacom Pharma
Avainsanat: unettomuus, Stressgard, unihäiriöt

Kommentit

Oma kommentti