Uusi maitohappo-kasviuutejuoma toimii

Monet meistä kärsivät ikävistä vatsaoireista, jotka voivat olla esimerkiksi hiivan aiheuttamia ja ruuansulatukseen liittyviä. Nyt vatsaongelmien ratkaisemiksi on tullut uusi ratkaisumalli.

Jo pitkään on ollut tiedossa, että kourallinen parhaita puutarha- ja peltomaita pitää sisällään enemmän eläviä olentoja kuin maapallon väestö. Maaperän eliöyhteisöt ovat hyvin oleellinen osa maa-ainesta.

Kaikkein tärkeimpiä ovat kaikkein pienimmät eliöt, mikro-organismit, siis bakteerit. Tietyt niiden edustajat ovat korvaamattomia maapallon elämän jatkumiselle.

Useiden tutkijoiden tiimi havaitsi efektiiviset mikro-organismit ja niiden monet suotuisat terveysvaikutukset yli 30 vuotta sitten. Luonnollisten mikrobien olemassaolon ja niiden yhteiselon mahdollisuudet ”keksi” ja kehitti Tri Teruo Higa, joka oli Ryukyusin yliopiston puutarhatalouden professorina Okinawassa, Japanissa.

Tutkimus aloitettiin 1960-luvulla. 1980-luvun alussa japanilaiset tutkijat kehittivät geneettisesti muuntelemattomista mikro-organismeista seoksen, joka osoittautui hyvin lupaavaksi. Seos sisälsi efektiivisiä mikro-organismeja. Aluksi niitä pidettiin vaihtoehtona maatalouden kemikaaleille, mutta käyttö on levinnyt myös terveystarkoituksiin.

Elämän perusta

Efektiiviset mikro-organismit kehitettiin vuosien myötä nestemäiseen muotoon, ja kehitystyö saatiin loppuunsa vuonna 1982. Näin syntyi efektiivisiä mikro-organismeja sisältävä fermentoitu maitohappobakteeri-kasviuutejuoma Mikroveda Life.

Kuinka on mahdollista selittää mikro-organismit myönteisenä ilmiönä, kun sanat bakteeri tai mikro-organismi yhdistyvät mielessä paremminkin negatiivisiin asioihin – kuten likaantuminen ja sairaus?

Tosiseikka on, että ilman mikro-organismeja maapallollamme ei olisi elämää.

Mikro-organismit ovat elämän perusta ja niissä on planeettamme elämän kannalta tärkeitä geokemiallisia aineyhdistelmiä. Ne vaikuttavat koko maapallon ilmastoon, niin myös meihin ihmisiin.

Kaikkialla planeetallamme on käynnissä mikrobiprosesseja, joissa jätteet hajotetaan ja useimmin muunnetaan hyödyllisiksi aineiksi. Samoin toimivat myös efektiiviset mikro-organismit suolistossamme.

Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että ne poistavat myrkkyjä kehosta ja kuluttavat jäteainesta. Efektiiviset mikro-organismit siis puhdistavat suolistoamme kuona-aineista. Näin ollen voimme parantaa myös tärkeiden ravintoaineiden imeytymistä.

Väärää ruokaa

Maha-suolikanavassa – ruuansulatuskanavassa – elää mikrobeja, joka käsittelevät ravintomme ja tuottavat entsyymejä, vitamiineja ja antioksidantteja, jotta kehomme soluille saadaan terveellisiä alkuaineita riittävästi.

Kaikki riippuu kuitenkin myös ruuan laadusta ja ruuansulatuskanavan eliöstön laadusta. Monilla ihmisillä on suolisto-ongelmia, koska heidän suolistofloorassaan ei ole riittävästi mikrobeja, tai sitten ne ovat vääriä tai he syövät vääränlaista ruokaa.

Jos mikrobeja on liian vähän tai ne ovat vääränlaisia, ne eivät voi tuottaa terveellisiä ainesosia keholle. Hyvä luonnollinen suolistofloora on tärkeää ruuansulatuksen kannalta ja se tukee elimistömme hyvinvointia sekä lisää ravinnon tärkeiden aineosien biologista hyväksikäytettävyyttä kuten kalsium, magnesium, rauta, sinkki, kupari ja vitamiinit.

Koska kehossa on pieni määrä myös sairauksia aiheuttavia eliöitä eli bakteereja, siellä voi syntyä myös muita ongelmia, jotka johtuvat meistä riippumattomista tekijöistä.

Vääränlaiset bakteerit vaikuttavat rappeuttavasti ja aiheuttavat esimerkiksi härskiintymistä, josta seuraa paha haju.

Huonoista hyviin

Efektiiviset mikro-organismit sen sijaan kehittävät tervettä bakteerikantaa suolistoon. Tällöin niin sanotusti ”vaihdamme” huonot bakteerikantamme hyödyllisempiin. Hyvät ottavat paikkaa huonoilta bakteerikannoilta. Tämän seurauksena yleinen hyvinvointimme kohenee ja vatsan toiminta mm. maitohappobakteerien vaikutuksesta paranee.

Elimistöämme tasapainottava, fermentoitu maitohappobakteeri-kasviuutejuoma Mikroveda Life valmistetaan efektiivisistä mikro-organismeista korkealuokkaisia yrttejä fermentoimalla ja se sisältää 33 maitohappobakteerikantaa. Juomassa ovat maitohappobakteerit ja entsyymit helposti samassa tuotteessa.

Probioottiset, efektiiviset mikro-organismit fermentoivat yrtit niin, että niistä saadaan tiivistetyssä muodossa vitamiineja, antioksidantteja, mineraaleja ja soluille energiaa. Lisäksi entsyymit edistävät kehomme energiantuotantoa. Fermentoiduista mikroravintoaineista peräisin olevien entsyymien toiminnan on havaittu olevan ihmiselimistölle optimaalinen.

Vanha sanonta kuuluu ”olet mitä syöt” tai ”suolisto on toiset aivomme”. Totta, sillä hyvinvointimme on kiinni siitä, millainen suolistoflooramme on.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Mika Kanerva

Terveys-Hymy 3-2015

Teksti: Hymy
Avainsanat: kasviuute, maitohappobakteeri, ruoansulatus, vatsa, vatsan toiminta

Kommentit

Minulle Mikroveda Life-tuote ei sopinut: tuli mm. epämiellyttäviä vatsaoireita. Yritin saada tuotteen raaka-aineiden alkuperämaata selville kysymällä asiasta sekä maahantuojalta että tuotetta markkinoivalta luontaistuoteketjulta. Maahantuoja vastasi vain, että raakaaineet ovat EU:n ulkopuolelta. Luontaistuoteketjulta en ole vielä vastausta saanut. Kyllä kuluttajan pitäisi mielestäni saada tietää luontaistuotteen raaka-aineiden alkuperämaa.

Oma kommentti