Verenpaine kuntoon hedelmillä ja vihanneksilla

Iso-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan hedelmät ja vihannekset toimivat suorastaan lääkkeenomaisesti verenpainetautia sairastavien verisuonistossa. Jo pari kuukautta kestävä hedelmä- ja vihanneskuuri saa ihmeitä aikaan.

Havainto ei ole uusi, sillä jo vanhastaan on tiedetty, että hedelmät ja vihannekset ehkäisevät sydän- ja verisuonitauteja ja monia muitakin sairauksia, mutta yhteyttä ei ole juuri pystytty osoittamaan kokeellisissa tutkimuksissa. Nyt toteutettu tutkimus on ensimmäisiä, missä on testattu hedelmien ja vihannesten vaikutusta verenpainepotilaiden verisuonten toimintaan.

Siihen osallistui toistasataa miestä ja naista. Heitä neuvottiin tutkimuksen alussa syömään päivässä kuukauden ajan korkeintaan yksi annos hedelmiä ja vihanneksia. Tämän jälkeen osallistujat popsivat joko yksi, kolme tai kuusi annosta päivässä kahden kuukauden ajan. Yksi annos vastasi hedelmämehua tai kolmea ruokalusikallista vihanneksia.

Kahden kuukauden hedelmä- ja vihanneskuuri paransi merkittävästi koehenkilöiden verisuonten sisäpinnan eli endoteelin toimintaa. Suotuisa vaikutus havaittiin jo yhden annoksen lisäyksellä, mutta muutos oli merkittävin kaikkein eniten hedelmiä ja vihanneksia syöneillä.

Vanha viisaus toteaa, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Tämän matematiikan mukaan kuusi omenaa päivässä pitäisi peräti kuusi valkotakkia turvallisen välimatkan päässä.

Teksti: Hymy
Avainsanat: hedelmä, sydän- ja verisuonitauti, verenpaine, verenpainetauti, verisuonisto, vihannes

Kommentit

Oma kommentti