Veteen sekoitettava magnesiumjauhe: Merjan vatsa rauhoittui ja unet paranivat

Merja Nisonen on terveys- ja hyvinvointialan yrittäjä, jota monen yrittäjän tavoin piinaa alituinen stressi ja huoli tulevaisuudesta. Vatsa vaivasi ja unet olivat levottomia, mutta nyt nämä ongelmat ovat takanapäin.

Tampereella asuvan ja siellä työskentelevän Merja Nisosen, 63, ensimmäinen ammatti oli lastenohjaaja, mutta nainen ei ehtinyt olla pitkään seurakunnan palveluksessa, kun hän haki kuntohoitajakouluun ja hankki kuntohoitajan koulutuksen. Merja ehti tehdä fysioterapiaa terveydenhuoltopuolella ja keskussairaalatasolla kymmenkunta vuotta, kunnes hän perusti oman yrityksen vuonna 1984. Merjan askareisiin voi tutustua www.merjanisonen.fi -nettisivuilla.
– Yritykseni päätehtävä on näihin päiviin saakka ollut kouluttaminen. Teen kraniosakraaliterapiaa ja perinteistä kiinalaista lääketiedettä. Teen hoitoja sekä eläimille että ihmisille.
– Biodynaaminen kraniosakraaliterapia on yksi monista kehoterapioiden muodoista. Sen pohja on manuaalisessa lääketieteessä ja osteopatiassa, mutta se työskentelee ensisijaisesti kranio-sakraalirytmistä käsin. Kranio-sakraalijärjestelmä koostuu lihaksista, luista, kalvoista, nesteistä, rauhasista ja hermoista, jotka ovat pään ja ristiluun välisellä alueella. Tästä tulee nimi kraniosakraali.

Ravinto, hyvinvointi ja terveys

Myös ravitsemusasiat ovat aina olleet Merjan sydäntä lähellä.
– Olen läpi elämäni urheillut ja toiminut nuorena myös hiihtovalmentajana hopeasompaikäisille. Jo silloin tutustuin ruokavalioihin ja ravintojutut ovat olleet minulle hyvin tärkeitä läpi koko elämän. Olen ollut kiinnostunut kuinka syöminen – joko ruuasta tai purkista – vaikuttaa hyvinvointiin ja terveyteen.
Merja kertoo tavanneensa Lootuskauppaa pyörittävän Emili Osaran jo ainakin 15 vuotta sitten.
– Tapasimme kiinalaisen lääketieteen asioissa. Itse ohjaan asiakkaitani syömään oikein ja oireitten mukaisesti kiinalaisen lääketieteen periaatteiden pohjalta. Ravintoa käytetään tavallaan lääkkeenä, ja esimerkiksi kolmen kuukauden päästä katsotaan, mikä on tilanne ja onko tapahtunut parantumista.
– Kiinnostuin myös Emilin tuotteista, koska ne ovat puhtaita, ja kaiken lisäksi Emilillä on valtava tietotaito. Saan aina häneltä apua, kun omat voimat ja tieto loppuvat.

Kaikki vatsaoireet katosivat

Merja kertoo käyttäneensä vatsaongelmiensa torjumiseksi runsaasti erilaisia tablettimuotoisia magnesiumvalmisteita, mutta välillä hänestä on tuntunut, että pitää ottaa vähintään kourallinen, ennen kuin vaikutusta alkaa ilmetä. Sitten Emilin Lootuskauppaan tuli aivan uudenlainen magnesiumvalmiste, nimeltään Plantforce.
– Se kuulosti hyvältä välittömästi, koska kyseessä oli jauhe. Itselläni oli ollut sitkeitä mahavaivoja ja pahoja öisiä lihaskramppeja. Krampit  tuntuivat koko kehossa eikä pelkästään jaloissa. Olin ihan puissa, kun tämä tuote tuli, joten päätin heti kokeilla Emilin uutuutta. Se kannatti, sillä kaikki mahaoireet katosivat kolmessa päivässä. Jauhe imeytyy nopeasti ja tehokkaasti, koska se sekoitetaan veteen. Olen alusta alkaen, eli viime elokuusta asti, ottanut sitä iltaisin lämpimään veteen sekoitettuna. Jos tiedän, että edessä on tavallista rankempi treenipäivä, otan sitä myös aamuisin. Krampeista ei enää ole tietoakaan.
Eikä tässä vielä suinkaan kaikki.
– Minulla on koko ajan päällä hirveä stressi, sillä olen yksityisyrittäjä ja kaikki on tehtävä itse. Stressi meni uniinkin, jotka olivat välillä tosi levottomia ja välillä tyynyt lentelivät öisin. Plantforce auttoi tähänkin ongelmaan, ja nyt olen nukkunut kahdeksan tunnin yöunia melkein samassa asennossa. Tyynyt eivät enää lentele.
Merja suosittelee tuotetta kaikille kohtalotovereilleen.
– Nimen omaan unettomuuteen, unen laatuun ja stressiin. Ongelma on hyvin yleinen, sillä unen tarve on ihmisille niin tärkeä. Plantforce sopii myös huonovatsaisille stressi-ihmisille.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Mika Lahtonen
Avainsanat: vatsavaivat, Merja Nisonen, magnesiumjauhe

Kommentit

Oma kommentti