Virvoitusjuomat tuovat lisäkiloja

Jos virvoitusjuomia lipittää kuin vettä, lopputulos näkyy aika nopeasti puntarissa. Nyt se on todistettu myös tutkimuksen avulla, vaikka asian nyt luulisi olevan selvä tutkimattakin.

USA:ssa on yli 40 000 haastattelun perusteella päästy tähän järisyttävään lopputulokseen.

Amerikkalaiset ovat 30 viime vuoden aikana kasvattaneet energian saantiaan lähes 300 kilokalorilla vuorokautta kohti, ja liikuntatavat ovat pysyneet lähes muuttumattomina. Lähes puolet mainitusta kalorimäärän kasvusta on peräisin virvoitusjuomista, joten kaikkein yksinkertaisin keino panna lihomiselle stoppi olisi lopettaa läträäminen sokeripitoisilla limsoilla. Yksi limsapullo sisältää nimittäin 17 teelusikallista sokeria.

Etenkin nuoren väen tolkuton lihominen USA:ssa on virvoitusjuomateollisuuden aikaansaamaa. Limsoja markkinoidaan suurella rahalla ja julkkisten avulla nimenomaan lapsille ja nuorille.

Onneksi presidentti Barack Obama on puuttunut tilanteeseen ja hän on sanonutkin julkisesti, että amerikkalaislapset juovat aivan liikaa limonadeja. Obama on väläyttänyt limsaveroa, mutta  kun kyseessä ovat isot rahat, on helppo arvata, kuinka hyvien ajatusten käy USA:ssa. Muun muassa Coca-Colan pääjohtaja on jo ärähtänyt asiasta ja varoitellut sellaisesta valtiosta, joka kertoo kansalaisilleen, mitä saa syödä ja juoda. Ei auta muu kuin toivottaa Obamalle onnea tässä vapauden ihmemaassa.

Teksti: Hymy
Avainsanat: lihavuus, virvoitusjuoma, ylipaino

Kommentit

Oma kommentti