Yhteys pienempään sydäntautien riskiin

Itä-Suomen yliopiston hiljattain julkaiseman tutkimuksen mukaan ravinnon monityydyttymättömät rasvahapot voivat vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Kyseisiä rasvahappoja saadaan muun muassa kalasta, kasviöljyistä ja pähkinöistä.

Viimeaikaisissa tutkimuksissa ei ole löydetty yhteyttä kovan, tyydyttyneen rasvan syönnin ja sydän- ja verisuonitautiriskin välille. Niiden perusteella vaikuttaisi, ettei pelkkä kovan rasvan vähentäminen ruokavaliosta pienentäisi sydän- ja verisuonitautien riskiä. Tärkeämpää näyttäisikin olevan se, mitä lautaselle lisätään, kun kovaa rasvaa vähennetään.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu sydän- ja verisuonitautien riskin vähentyvän silloin, kun kovan rasvan sijaan syödään pehmeää, monityydyttymätöntä rasvaa. Hiilihydraattien syömisestä kovan rasvan sijaan ei ole havaittu olevan vastaavaa hyötyä. Alkuvuodesta 2014 julkaistuissa uusissa ravitsemussuosituksissa suositellaankin korvaamaan kova, tyydyttynyt rasva nimenomaan pehmeällä rasvalla.

Itä-Suomen yliopiston Sepelvaltimotaudin vaaratekijät -tutkimuksen alussa vuosina 1984–1989 ravitsemustottumukset selvitettiin 1981 mieheltä, joiden ikä oli 42–60 vuotta. Tutkimuksen 21,4 vuoden seurannan aikana 565 miestä sairastui sydän- ja verisuonitauteihin. Näistä 183 oli kuolemaan johtaneita sydäntautitapahtumia.

Monityydyttymättömien rasvahappojen syönti oli yhteydessä varsinkin pienempään sydäntautikuoleman riskiin, korvasivatpa ne ruokavaliossa sitten tyydyttynyttä rasvaa, transrasvaa tai hiilihydraatteja. Sen sijaan hiilihydraattien syönti kovan rasvan sijaan ei vaikuttanut sydäntautien riskiin. Hiilihydraattien laadulla glykeemisellä indeksillä mitattuna ei ollut merkitystä. Yllättävä havainto oli, että kertatyydyttymättömien rasvahappojen syönti oli yhteydessä suurempaan riskiin.

Teksti: Hymy
Avainsanat: monityydyttymätön rasvahappo, rasvahappo, sydäntauti, verisuonitauti

Kommentit

Oma kommentti