Mira Kasslin toteaa, että vuosi ei mennyt suunnitelmien mukaisesti, mutta hän kertoo olevansa kiitollinen siitä, että keho kesti kaikki syöpähoidot ja että saa elää. Upea kirjoitus ja kiitos elämälle.
Mira on kertonut sairautensa alusta saakka avoimesti syövästään.
Aikoinaan ratapyöräilijänä menestynyt ja nykyisin kiinteistönvälittäjänä toimiva 46-vuotias Mira sairastui syöpään kesällä 2024. Diili-ohjelmankin taannoin voittanut Mira on ollut kemoterapiassa eli sytostaattihoidoissa ja lokakuussa hän kertoi myös tulevasta leikkauksessa. Hän sairastaa aggressiivista rintasyöpää.
”Niin vähän tiesin alkuvuodesta mitä tuleman..
Elämän makuisen vuosi ♥️
No eihän tämä vuosi ihan suunnitelmien mukaan mennyt, mutta en voi olla kuin äärimmäisen kiitollinen, että kehoni on kestänyt kaikki syöpähoidot ja että saan elää. Ei mitään pikkujuttuja purtavaksi. Silti, perus arki, perhe ja ystävät ovat luotsanneet ulos pahan keskeltä. En voi sanoa minkään elämässä erityisesti mullistuneen, mutta värit ovat syventyneet🤍
Hyvää uutta vuotta sinulle”, Mira toivottaa päivityksessään.
Kommentit
Oma kommentti