Alanyassa Heikin baaria pitävän ”Heikin” uskomaton tarina: ”Elämä on tuurista kiinni”

Heikin baarin ”Heikki” eli Ali Bayram. Kuva: Jari Kupiainen

Lukuisat suomalaiset ovat tutustuneet Alanyassa sijaitsevaan Heikin baariin ja sen omistajaan ”Heikkiin” eli Ali Bayramiin.

48-vuotias ravintoloitsija, hotellin omistaja ja kiinteistönvälittäjä on luonut oman valtakuntansa tekemällä ahkerasti töitä, vuosikausia aamuvarhaisesta yömyöhään. Ripaus onnea on toki myös tarvittu menestykseen.

Köyhistä oloista Keski-Turkin Kapadokyasta lähtöisin oleva Heikki koki elämänsä käännekohdan ollessaan 12-vuotias.

– Tulin töihin Alanyaan 12-vuotiaana, koska Kapadokyassa ei ollut mahdollisuutta käydä kouluja. Olin ravintolassa Alanyassa tekemässä ravintola-alan töitä, jossa tutustuin suomalaiseen perheeseen, Heikki kertoo hymy.fille.

– He kävivät usein ravintolassa asiakkaina ja meistä tuli vähitellen ystäviä. Eräänä päivänä he olivat jälleen asiakkaina. Olin korjaamassa heidän pöydästään tuhkakuppia sekä siivoamassa, kun he kysyivät, että enkö tosiaan käy mitään koulua. Enhän minä käynyt, jolloin he kysyvät, että kiinnostaisiko minua tulla kouluun Suomeen. Suomalaisesta Tapanista tuli kasvatti-isäni ja olemme edelleen hyvin läheisiä. Hän on nyt yli 80-vuotias ja kävi vasta viime viikolla täällä Alanyassa viettämässä viikon lomaa.

– Kasvatti-isäni on Tapani Krakav. Arvostan häntä suunnattomasti, hän antoi minulle omia oppejaan ja niitä noudatan nyt aikuisena ja vanhempana. Hän oli myös ravintoloitsijaa Mäntyharjulla.

– Siitä se kaikki alkoi. Elämä on aika paljon tuurista kiinni. Se on minun elämän tarinani, Heikki toteaa.

Muutti Suomeen, jossa opiskeli ravintola-alaa

Ensin Heikki matkusti Tapanin perheen kanssa Keski-Turkkiin, jossa he kysyivät luvan, että voiko vain 12-vuotias Heikki lähteä muutamaksi vuodeksi Suomeen opiskelemaan. Lupa tuli.

Heikki muutti asumaan Mäntyharjulle ja kävi vuosien saatossa myös ravintola-alan koulun Juvalla.

– Siellä sain paljon hyviä ystäviä ja opin Suomen kulttuuria sekä tapoja. Savoa en kyllä enää osaa puhua murteella.

Vuonna 1992, kun Suomessa oli lama, eikä Heikki onnistunut saamaan työpaikkaa Suomesta, muutti hän takaisin Turkkiin töihin.

– Pääsin täällä Alanyassa töihin ravintolaan ja palvelin suomalaisia asiakkaita. Tehtiin ahkerasti töitä iso- ja pikkuveljen kanssa avattuamme oman ravintolan.

Siitä alkoi tarina yrittäjänä. Tuossa ensimmäisessä ravintolassa oli asiakaspaikkoja ”vain” 25 ja asiakkaina oli pääasiassa suomalaisia turisteja.

– Olen tavallaan syntynyt yrittäjäksi ja elämä on vienyt minua yritysmaailman suuntaan. Armeijasta palattuani jatkoin töitä perheyrityksessämme ja myöhemmin vuonna 1996 perustimme Heikin baarin.

Mukana monessa yritystoiminnassa

Heikin baarin lisäksi Heikki omistaa nykyisin myös Anna Queen hotellin yhdessä yrityskumppaninsa Teijo Hildenin kanssa. Lisäksi Heikillä on kiinteistönvälitystoimisto, jonka kautta he välittävät eurooppalaisille asiakkaille asuntoja ja kiinteistöjä Kyproksella, Turkin puolella.

Suomalaisuus on vahvasti Heikin elämässä. Onhan hänellä myös suomalainen vaimo Eeva, jonka kanssa yhteistä elämää on eletty jo yli 20 vuotta.

Heikin baarin suosiota lisää myös suomalaisten artistien esiintyminen ravintolassa. Syyskuussa laulaja Tauski esiintyi useana iltana ravintolassa. Siellä ovat vierailleet aikojen saatossa myös Meiju Suvas, Danny ja Pablo. Pablo on myös levyttänyt kappaleen Alanyan kuningas.

Tauski esiintyi syyskuussa Heikin baarissa. Heikki ja Tauski ovat olleet kavereita jo 15 vuoden ajan. Kuva: Jari Kupiainen

– Minulla on täällä paljon tuttuja ja toimin suomalaisille tukena ja turvana. Jos joku esimerkiksi sairastuu niin olen monesti pystynyt heitä auttamaan. Olen myös virallinen kielenkääntäjä.

– Kaipaan kovasti Suomen kesää, mutta joudun olemaan täällä töiden vuoksi. Viimeksi olen pystynyt käymään kesällä Suomessa noin kahdeksan vuotta sitten. Viime talvena olin noin kuukauden Helsingissä tyttäreni luona, juuri silloin kovien pakkasten aikaan helmikuussa.

Sydämellinen asiakaspalvelija

Heikki kertoo olevan hyvin työorientoitunut, elämä on työntekoa alusta loppuun saakka. Hänen mukaansa korona-aika otti myös heiltä osansa. Esimerkiksi kiinteistönvälitys Kyproksella ja ravintolatoiminta olivat tuolloin alamäessä, kuten lähes kaikilla muillakin. Nyt täytyy ottaa se aika takaisin ja painaa kovasti töitä.

Heikin mukaan suomalaisten turisen määrä Alanyassa on tasaantunut ja ollut jopa hiukan laskusuunnassa. Hän toivookin, että turistien virtaus takaisin Alanyaan muuttuisi. Yhtenä syynä Heikki kertoo suomalaisturistien pienoisen laskusuunnan johtuvan siitä, että Antalyasta bussimatka kestää Alanyaan 3 tuntia. Matkatoimistot suosivat enemmän Antalyan lentokenttää. Hän suositteleekin ottamaan Alanyaan omatoimisen matkan, lentämään lähellä olevalle Gazipasan lentokentälle, sillä omatoimisesti hotelleja saa vuokralle kohtuuhintaan. Myös hinnat Alanyassa ovat jonkin verran nousseet parin viime vuoden aikana.

48-vuotiaana Heikki toteaa, että työtaakkaa hänkin voisi jo hiukan keventää. Tosin ei siltä näytä. Päinvastoin, Heikki viihtyi jopa dj:nä ja karaokemestarina silloinkin, kun Tauski oli keikalolla Heikin baarissa. Ravintoloitsija myös innostui itsekin laulamaan. Reggaen tahtiin hänen karaoke-esityksensä sai tanssilavan välittömästi täyteen. Ylipäätää miehestä satelee kehuja asiakkailta niin paljon, että kyllä Heikillä on sydän täysillä mukana työssään. Nauttimisen voi selkeästi havaita hänen työskentelystään.

Heikki ”Alanyan kuningas” veti myös karaoke-esityksellään lavan täyteen. Kuva: Jari Kupiainen

– 48-vuotiailla turkkilaisilla miehillä tätä ikää pidetään sellaisena, että on jo toinen jalka haudassa, Heikki nauraa humoristisesti.

Mutta se onkin juuri sitä huumoria, jota Turkissa tavataan harrastaa. Iloisuus, hyväntuulisuus ja huumori onkin Turkissa niitä asioita joihin monet ihastuvat.

Heikin baarin Heikki ravintolansa edustalla. Kuva: Jari Kupiainen

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Alanya, Heikin baari, Heikki, Turkki

Kommentit

Oma kommentti