Anniina Valtonen lapsestaan: ”Hän tullut selvästi äitiinsä”

Ylen suosikkimeteorologi Anniina Valtonen latautuu parhaiten kotioloissaan.

– Rakastan arkea. Tavallista arkea ja kotona olemista. Olen kaikista onnellisin ja stressitön, kun saan olla kotona mieheni ja lapseni kanssa. Katsomassa muumeja ja syömässä tacoja, Anniina viitoittaa Hymyn maaliskuun painetussa lehdessä.

Kotona elämä pyöri pitkälti 2-vuotiaan lapsen ehdoilla. Lapsi täytti tv-kasvon haaveen äitiydestä, jota edelsivät useamman vuoden kestäneet lapsettomuushoidot.

– Lapsi on tuonut mukanaan ikuisen onnen, jonka kasvua on ollut ihanaa seurata. Hän tykkää laulaa ja tanssia. Hyppiä. On energinen ja ulospäinsuuntautunut, jossa hän tullut selvästi äitiinsä”, hymyilee Anniina, joka nähdään keväällä myös Nelosen Petolliset-ohjelmassa.

36-vuotias meteorologi odottaa toista lastaan.

Meteorologi valittiin vuoden 2021 parhaaksi esiintyjäksi televisioalan Kultainen Venla -gaalassa. Hän oli ehdolla myös vuoden 2020 parhaaksi esiintyjäksi. Valtonen oli yksi kategorian kolmesta finalistista yleisöäänestyksen perusteella ja oli ensimmäinen saavutukseen yltänyt meteorologi.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Anniina Valtonen

Kommentit

Oma kommentti