
Meteorologi Anniina Valtonen kertoo päivityksessään ajelevansa illalla töistä illalla kotiin, ja miettivänsä samalla mitäköhän päivänä aikana on kotona tapahtunut. Paljon on.
– En pode juuri koskaan FOMOa (Fear Of Missing Out), sillä en niin välitä seurapiirijutuista, juhlista, illanistujaisista tai edes konserteista. Toki osassa noista tulee välillä käytyä, mutta rakastan olla kotona. Olen niin kotihiiri. Ja kun kyse on näistä pitkistä viikonlopun iltavuoroista, jotka ovat oikeasti kokopäivävuoroja, FOMO kotiin iskee väkisin työpäivän aikana. Mietin monesti, mitä kivaa kotona tapahtuu.
Anniinaa tervehtii kotiovella läjä puisia kasviksia, hedelmiä ja muita leikkiruokia.
– Näistä pystyn päättelemään, että tänään on käyty piknikillä eteisessä. Ruokapöydällä on vielä iltapalakipot ja ruokailupaita levällään eli väsy on tullut nopeasti, ja iltapalalta on lähdetty heti hampaiden pesulle ja nukkumaan.
– Pienet kengät olkkarin lattialla paljastavat, että lapseni on jälleen harjoitellut kenkien laittamista jalkoihin. Tyhjentyneestä saippuakuplapurkista takapihan oven vieressä päättelen, että terassilla on puhallettu tänään kuplia.
Sitten Anniina näkee miehensä kotona.
– Löydän väsyneen mieheni sohvan nurkasta pelaamasta pleikkaria. Käperryn hänen kainaloonsa kuuntelemaan, mitä tänään on tapahtunut. Suljen silmäni ja kuvittelen tapahtumat mielessäni aivan kuin mieheni kertoisi minulle iltasatua. Tunnen, kuinka suorien lähetysten adrenaliini haihtuu kehostani ja minuakin alkaa väsyttää. Kotona on hyvä olla.
Kommentit
Oma kommentti