Annika Metsäketo: ”Olin hankala lapsi”

Annika Metsäkerto kertoo painetussa Hymyssä olleensa hankala lapsi. Juhamatti Niemisen kirjoittamassa jutussa hän toteaa, ettei halunnut totella, vaan uhmasi kaikkia sääntöjä.

-Kyseenalaistin asioita ja toimin oman pääni mukaan. Se ei ollut vanhemmilleni helppoa, Annika kertoo.

-Paljon murhetta sain vanhemmilleni aikaan. En sitä silloin lapsena ymmärtänyt, mutta myöhemmin kyllä.

Lapsuutta viitoitti isän työ muusikkona. Martti-isä oli keikoilla ulkomailla ja Suomessa ympäriinsä.

-Kiersimme koko perheen voimin mukana aina, jos se oli vain mahdollista pidempien koululomien aikaan.

Sisaruussuhdettaan Tomi Metsäketoon Annika kuvaa hyvin läheiseksi.

-Milloin leikimme autoilla, milloin barbeilla.

Lue Annika ja 20 kysymystä Hymystä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Annika Metsäketo, Martti Metsäketo, Tomi Metsäketo

Kommentit

Oma kommentti