Antti Railio: mahalaukun ohitusleikkaus kannatti!

Antti Railio teki puoli vuotta sitten rohkean päätöksen mennessään mahalaukun ohitusleikkaukseen.

Railion laihdutus on onnistunut useilla eri keinoilla, ja merkittävin on ollut mahalaukun ohitusleikkaus toukokuussa 2025, jonka jälkeen hän on laihtunut yli 21 kiloa. Aiemmin hän on laihduttanut merkittävästi (jopa yli 70-80 kiloa) elämäntapamuutoksella, johon sisältyi terveellisempi ruokavalio ja neljä treeniä viikossa. Lisäksi Railio on kertonut aiemmin kamppailleensa tunnesyömisen ja muiden mielenterveyshaasteiden, kuten ADHD:n, kanssa, ja oikean diagnoosin saaminen on auttanut häntä matkallaan.

– Ylihuomenna kuusi kuukautta leikkauksesta, Antti Railio aloittaa päivityksensä Instagramissa.

Mahalaukun ohitusleikkaus oli rohkea teko.

– Vuosi sitten tähän aikaan voin todella huonosti. Yksi elämäni parhaista päätöksistä oli mennä leikkaukseen Viroon.

– Joku varmasti kysyy paljonko on kiloja lähtenyt. En ole käynyt puntarilla pitkään aikaan. Keskityn siihen, että pystyn tekemään asioita, joita en vuosi sitten jaksanut tehdä.

Kehon koko ei rajoita enää elämää.

– Nautin elämästä ja siitä, että kehon koko ei enää rajoita mun elämää niinkuin ennen. Syksy on ollut kiireinen ja oon hämmästynyt siitä kuinka hyvin oon jaksanut tehdä asioita mitkä vuosi sitten oli mulla raskaita ja vaikeita.

– Mä oon saanut mun elämän takaisin leikkauksen myötä. Matka alkoi pienin askelin. Kaksi kuukaitta leikkauksen jälkeen olin jo vetreämpi kuin vuosiin. Vaimon mielestä mun olemus on iloisempi ja virkeämpi mikä varmasti pitää paikkansa. Oon palannut mun rakkaan harrastuksen pariin.

”Onneksi uskalsin”

– Onneksi uskalsin mennä leikkaukseen. Mutta on kaapissa odottamassa farkut, jotka jalassa menin Bariatric Services klinikalle. Ne odottaa leikkauksen vuosipäivää. Tämäkin huppari oli mulle vuosi sitten kireä ja nyt saan sen kaksinkerroin, Antti esittelee vaatetustaan.

– Painon putoaminen kiloina ei loppujen lopuksi merkkaa mitään. Se että tuloksia syntyy näkyy parhaiten näin. Niinhän sitä sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu, Antti päättää päivityksensä.

Antti Railio on muusikko, joka tuli tunnetuksi voitettuaan Voice of Finland -kilpailun vuonna 2013. Antti on tehnyt soolouraa ja kiertänyt Suomea keikoilla. Railio on esiintynyt myös useissa muissa projekteissa ja laulukilpailuissa, kuten Idolsissa. Hänen musiikillinen tyylinsä on monipuolinen, ja hän on tunnettu myös hevi-musiikin esittäjänä.

Lue myös: Antti Railio lihavuusleikkauksen jälkeen: ”-43 voipakettia”

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Antti railio, laihdutus, mahalaukun ohitusleikkaus

Kommentit

Oma kommentti