Asunnottomuus maksaa Suomelle 92 miljoonaa euroa vuodessa!

Kuva: Unsplash.com

Itsenäisen asumisen kustannussäästö 51 miljoonaa euroa.

Kaikista Suomen 3 800 asunnottomasta 60 prosenttia kuuluu vaativimpaan pitkäaikaisasunnottomien ryhmään. Heidän asunnottomuudestaan yhteiskunnan varoilla maksetaan vuosittain 92 miljoonaa euroa. Säästöjä olisi mahdollista saada jopa 51 miljoonaa euroa kattavien asunnottomuuspalvelujen avulla. Suuntaa antavat luvut ovat Sininauhasäätiön maaliskuussa 2025 teettämästä selvityksestä. Siinä tarkasteltiin pitkäaikaisasunnottomuuden kustannuksia sekä asunnottomuustyöllä saatavia säästöjä.

Katu on kallis koti.

– Kyse on nyt siitä, että tahdommeko koko Suomen pitkäaikaisasunnottomien osalta maksaa 10 vuoden aikana lähes miljardin, vai haluammeko säästää 510 miljoonaa. Alussa asumisyksikössä vietetty vuosi maksaa lähes saman verran kuin vuosi kadulla. Kulut kuitenkin putoavat puoleen, kun kuntoutuminen edistyy ja siirrytään kohti itsenäistä asumista, Sininauhasäätiön toimitusjohtaja Kimmo Karvonensanoo.

Tämän asunnottomuus maksaa – näin paljon voisi säästää

Kaikkine kuluineen vuosi pitkäaikaisasunnottomana maksaa 40 400 euroa. Vuosikustannus muodostuu sosiaalipalvelujen (14 228 €), toimeentulotuen (7 100 €), päihdepalvelujen (5 627 €), erikoissairaanhoidon (5 614 €), psykiatrisen erikoissairaanhoidon (3 775 €) sekä poliisin (1 227 €) ja vankeinhoidon (2 813 €) kustannuksista. Luvut ovat Sininauhasäätiön maaliskuussa 2025 teettämästä selvityksestä. Siinä tarkasteltiin pitkäaikaisasunnottomuuden kustannuksia sekä asunnottomuus- ja päihdetyöllä saatavia säästöjä.

Asunnottomuustyö vähentää useiden palveluiden samanaikaista käyttöä. Pitkäaikaisasunnottomuuden ehkäisy ja asunnottomuustyö tuovat merkittäviä säästöjä hyvinvointialueille, poliisille ja vankeinhoidolle.

Itsenäisessä asumisessa sairaalavuorokaudet putoavat 80 prosenttia

Asunnoton on vuosittain keskimäärin 6 vuorokautta sairaalassa. Asumisyksikössä asuvilla luku on enää 3,9 vuorokautta, ja itsenäiseen asumiseen kuntoutuneilla enää 1,2 vuorokautta. Yhden sairaalavuorokauden hinta on hoidon tarpeesta riippuen 600–1 000 euroa tai jopa enemmän.

– Pitkäaikaisasunnottomien pelkät sairaalavuorokaudet maksavat vuodessa 8,2–13,7 miljoonaa euroa. Itsenäiseen asumiseen kuntoutuneilla kulut putoavat 1,7–2,8 miljoonaan euroon. Samalla kun panostamme asunnottoman ihmisarvoiseen elämään, saamme aikaan miljoonien eurojen säästöt, Karvonen kertoo. 

Asunnottomuus vie vapautuvan vangin takaisin vankilaan

Yksi vanki maksaa vuodessa valtiolle 82 000 euroa. Vuosittain vankiloista vapautuu noin 1000 vankia asunnottomiksi. Asunnottomuus on tekijä, kasvattaa vankilakierteen riskiä.

– Meillä on monia onnistumistarinoita, esimerkiksi asukkaamme Late, joka oli pitkään asunnoton ja joutui toistuvasti vankilaan. Kun hän tuli meille yli kymmenen vuotta sitten, tilanne muuttui – hän ei ole sen jälkeen ollut kertaakaan vankilassa. Nykyään Late on aktiivinen osa lähiyhteisöä ja osallistuu talon toimintaan, Karvonen kertoo.

Asunto ensin sitten ratkaistaan ongelmat

Asumisen polku lähtee siitä, että ensin asunnottomalle annetaan koti. Sen jälkeen alkaa tuki ja kuntoutus. Vuositasolla noin 10–15 prosenttia asunnottomista kuntoutuu asunnottomuuspalvelujen avulla itsenäisempään asumismuotoon.

– Suomessa on edelleen noin 700 ”metsien miestä”, jotka tosin eivät asu metsissä vaan yöpyvät puistoissa, rappukäytävissä ja julkisissa vessoissa. Kun ihminen tulee kadulta, asioiden opettelu lähtee siitä, että tässä on tiskirätti. Jos maito kaatuu, se pyyhitään, Karvonen sanoo.

Asumisen taitojen opettelu ja kuntouttaminen vie pitkään, jos on asunut vuosia kadulla.

– Hyvä esimerkki on Pate, joka asui kymmenen vuotta kadulla ja vähän yli kahdeksan vuotta asumisyksikössä. Nyt Pate on asunut omassa vuokra-asunnossa pari vuotta ja osallistuu työelämäkuntoutukseen. Asiat ovat ratkaistavissa, mutta se vaatii aktiivisia tekoja ja rahaa. Inhimilliset, henkilökohtaiset hyödyt tulevat heti ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle pitkässä juoksussa, Karvonen päättää.

Helsingille pitkäaikaisasunnottomuus maksaa 19 miljoonaa euroa vuodessa.

  • Helsingissä on 786 asunnotonta. Heistä arviolta 472 on pitkäaikaisasunnottomia.
  • Heidän asunnottomuutensa maksaa Helsingille 19 miljoonaa euroa vuodessa.
  • Asunnottomuustyöllä olisi mahdollista säästää 10,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Espoolle pitkäaikaisasunnottomuus maksaa 9,8 miljoonaa euroa vuodessa.

  • Espoossa on 404 asunnotonta. Heistä arviolta 242 on pitkäaikaisasunnottomia.
  • Heidän asunnottomuutensa maksaa Espoolle 9,8 miljoonaa euroa vuodessa.
  • Asunnottomuustyöllä olisi mahdollista säästää 5,4 miljoonaa euroa vuodessa.

Vantaalle pitkäaikaisasunnottomuus maksaa 6,5 miljoonaa euroa vuodessa.

  • Vantaalla on 269 asunnotonta. Heistä arviolta 161 on pitkäaikaisasunnottomia.
  • Heidän asunnottomuutensa maksaa Vantaalle 6,5 miljoonaa euroa vuodessa.
  • Asunnottomuustyöllä olisi mahdollista säästää 3,6 miljoonaa euroa vuodessa.

Turulle pitkäaikaisasunnottomuus maksaa 10,5 miljoonaa euroa vuodessa.

  • Turussa on 434 asunnotonta, joista arviolta 260 on pitkäaikaisasunnottomia.
  • Heidän asunnottomuutensa maksaa Turulle 10,5 miljoonaa euroa vuodessa.
  • Asunnottomuustyöllä olisi mahdollista säästää 5,8 miljoonaa euroa vuodessa.

Tampereelle pitkäaikaisasunnottomuus maksaa 9,5 miljoonaa euroa vuodessa.

  • Tampereella on 391 asunnotonta, joista arviolta 235 on pitkäaikaisasunnottomia.
  • Heidän asunnottomuutensa maksaa Tampereelle 9,5 miljoonaa euroa vuodessa.
  • Asunnottomuustyöllä olisi mahdollista säästää 5,3 miljoonaa euroa vuodessa.

Kuopiolle pitkäaikaisasunnottomuus maksaa 3,6 miljoonaa euroa vuodessa.

  • Kuopiossa on 148 asunnotonta, joista arviolta 89 on pitkäaikaisasunnottomia.
  • Heidän asunnottomuutensa maksaa Kuopiolle 3,6 miljoonaa euroa vuodessa.
  • Asunnottomuustyöllä olisi mahdollista säästää 2,0 miljoonaa euroa vuodessa.

Jyväskylälle pitkäaikaisasunnottomuus maksaa 3,5 miljoonaa euroa vuodessa.

  • Jyväskylässä on 144 asunnotonta, joista arviolta 86 on pitkäaikaisasunnottomia.
  • Heidän asunnottomuutensa maksaa Jyväskylälle 3,5 miljoonaa euroa vuodessa.
  • Asunnottomuustyöllä olisi mahdollista säästää 2,0 miljoonaa euroa vuodessa.

Oululle pitkäaikaisasunnottomuus maksaa 3,4 miljoonaa euroa vuodessa.

  • Oulussa on 142 asunnotonta, joista arviolta 85 on pitkäaikaisasunnottomia.
  • Heidän asunnottomuutensa maksaa Oululle 3,4 miljoonaa euroa vuodessa.
  • Asunnottomuustyöllä olisi mahdollista säästää 1,9 miljoonaa euroa vuodessa.

 

Sininauhasäätiö teetti Sosped Keskuksella yhteiskunnallisten kustannusvaikutusten laskelmat maaliskuussa 2025.  Sosped Keskuksen tehtävänä oli tarkastella päihteitä käyttävien asunnottomien aiheuttamia kustannuksia asunnottomuuden, tuetun asumisen, kotiin vietävien palveluiden ja itsenäisen asumisen aikana. Laskelmat on tehty Sosped Keskuksen SOLA-työkalulla ja niitä on rikastettu Sininauhasäätiö-konsernin toiminnasta kerätyllä kattavalla datalla.

 

Sininauhasäätiö-konserni on arvopohjainen asunnottomuus- ja päihdetyön asiantuntija ja toimija. Teemme vaikuttavaa työtä asunnottomuuden poistamiseksi ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi. Yleishyödyllinen Sininauhasäätiö kehittää matalan kynnyksen toimintamalleja asiakkaidemme tukemiseksi ja vaikuttaa yhteiskunnassa yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi. Säätiön omistama yhteiskunnallinen yritys Sininauha Oy tuottaa asiakaslähtöisiä asumispalveluita ja tarjoaa tytäryhtiönsä kautta päihdepalveluita. www.sininauhasaatio.fi

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Asunnoton, asunnottomuus, Sininauhasäätiö

Kommentit

Oma kommentti