BB-Tiana muistettava Tia Kiuru on julkaissut blogissaan uusia eroottisia kuviaan. Niissä Tia esiintyy seksikkäissä hepeneissä, mutta joukkoon mahtuu myös rohkeampaa tavaraa, kuten pakarat paljastava stringiotos sekä topless-kuva vain kädet rintojen suojana.
Tarkkaavaisemmat huomaavat Tian naisellistuneen seurustelunsa aikana. Lantioon on tullut sopivasti kaarta ja muotoja. Blogissaan Tia kertoo vaihtaneensa myös tyyliä, jolla kertoo tulevaisuudessa itsestään. Kovin henkilökohtaisia paljastuksia hän ei kuulemma enää aio kertoa.
Mutta kertoopa kuitenkin senkin, että on kovin onnellinen uudessa parisuhteessaan. Tian existä peräti kaksi istuu tällä hetkellä vankilassa, eikä mimmi osaa kuvitella, millaista elämä heidän kanssaan voisi olla.
kauhee leikelty puuma
Hyvä kroppa, mauton tatuointi, miesmaku outo.
No on ainakin turha päästä Lotharin avustajana olemista pitemmälle julkisuudessa. Tuo tatuoini joka täyttää koko mahan vie vähäisetkin uskottavuuden rippeet tuolta, aika naurettavan oloinen tyttö tuo kyllä on.
katiska
Koominen tuo ”ansioluettelo”. Suomen pahin rääväsuu. Mikä titteli! Kukaan tuskin ihmettelee että kaveeraa toisen ”huippublogistin” kanssa, joka kirjottaa Hymyyn, nimeä ei tarvinne mainita. Rääväsuu ja Suomen Perverssein sopii hyvin yhteen
revityskuvia odotellessa.
ja on ollut ruoka-aikaan kotona
Ruma
joo sama ilme joka kuvassa,hieman huorahtava look, liikaa meikkiä ja alavatsa on liian pömppö.. muuten ok
ok. now you can suck my cock
kuva vaihtuu ja ilme pysyy ihan samana…
No onhan nää kuvat paljon tyylikkäämpiä kuin esim, Janican kuvat jotka ovat joteski halvan oloisia. Tai Saanan onnettomat yritykset. Nää kuvat on yllättävän hyviä.
Ihan sama. Silti kauniimpi kuin tuhannen ilmeen parviainen. yh…
Varmaan liikaa ruiskutettu täytettä naamavärkkiin, kun on niin ilmeetön.
Runkokaan ei oo kummonen.
Eli lihonut.
Ööö, sä et siis vissiin ees katsonut BB:tä. Joo. Semmostahan se on, älä tuu selittään.
Siis mikä bb-julkkis tää on? Eipä jääny bb:stä mieleen..
WAU! Mikä pimu,vartalo seksikkäimpiä mitä nähny,kasvot myös kauniit
Parasta sivussa on toi ”ansioluettelo”.
Jokaisen itsemurhaa hautovan pitäisi lukea se ja saada siitä syy elää, koska huomaa että oikeasti tehnyt elämässään jotain eikä olekkaan pohjalla.
<3 <3 <3
Alavatsa on huono paikka isolle inkille. Koskaan ei näytä hyvälle, ei uutena, eikä vanhanakaan. Aina pyöristää.