Eeva Eloranta – Kolmas kirja tekeillä!

Eeva Eloranta kuvattuna Kivennokan kesäteatterilla

Elämänkokemus, roolit ja lukuharrastus on satanut näyttelijän osaamisen laariin ja Eeva Eloranta suunnittelee jo kolmatta romaaniaan. Ensimmäinen Mistä löytäisin uskollisen sydämen ilmestyi viime vuonna. Pian ilmestyy toinen nimeltään Yhdeksän karaatin unelmat ja mielessä muhii jo kolmannen juoni.

”Kirjoitan viihteellistä proosaa, mutta joku jännityselementti on tulevaisuudessa mukana romantiikan seassa”, Eeva paljastaa.

Kun hän hautautuu kerrostalonsa työhuoneeseen ja vetää oven kiinni, on kirjoittamisessa taivas vain rajana.

”Hautaudun ja eläydyn, keskityn täysin omaan työhöni, siihen maailmaan, juoneen, tarinaan, mistä kirjoitan. Minua ei häiritse mikään”, Eeva sanoo innostuneena ja sanoo kirjoittavansa niin kauan, kun sormet liikkuvat ja aivot toimivat.

Eeva sanoo olevansa hengellinen ihminen ja osaa arvostaa Suomea kotimaanaan.

”Vaikeuksista huolimatta olemme etuoikeutettuja, että olemme saaneet rakennettua tallaisen maan, missä jokainen voi kehittää itseään ja olla sellainen ihminen kuin on. Elämme demokratiassa.”

”Turha vastakkainasettelu ja blokkiutuminen hajottavat. Joku on sattuvasti sanonut, että hyville ideoille ei ole puoluetta.”

Eeva Elorannan tähdittämä ”Katariina ja Munkkiniemen kreivi ” sai ensi-iltansa Kivinokan kesäteatterissa 29. kesäkuuta ja sitä esitetään elokuun loppuun. 1943 valmistuneessa draamaelokuvassa tapahtumat sijoittuvat 1860 -luvun Helsinkiin.

Teksti:Teksti: Juhaveli Jokinen, kuva: Juri Rings
Avainsanat: Eeva Eloranta

Kommentit

Oma kommentti