
Eija-Riitta Korhola julkaisi hyvin erikoisen todistuksen, jonka hän sai aikoinaan Jouko Turkalta.
Siinä suositellaan Eija-Riittaa kaikkeen mitä hän aikoo. Todistuksessa kerrotaan myös, että Eija-Riitta opetti Turkalle konekirjoittamisen taidon. Lisäksi hän toteaa saaneensa tietoja henkiseltä alueelta. Todistus on allekirjoitettu 28. elokuuta 1998.
”Hain 90-luvun lopulla apurahoja väitöskirjatutkimusta varten ja Jouko Turkka tarjoutui auttamaan, ja kirjoitti minusta vahvan suosituksen: kaikkeen mihin aion. Pitkään tuo paperi oli kateissa mutta nyt se löytyi vanhoja arkistoja selatessa. Enää en anna sen kadota vaan pistän kehyksiin”, Eija-Riitta toteaa.
Eija-Riitta Korhola on suomalainen kristillisdemokraattinen poliitikko ja Euroopan parlamentin jäsen vuosina 1999–2014 ja 2024. Vuosina 2003–2023 hän kuului kokoomukseen. Kristillisdemokraatteihin hän palasi vuoden 2024 eurovaalien alla lähtiessään puolueen ehdokkaaksi.
Turkka toimi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professorina 1981–1988, joista rehtorina 1982–1985, ja ohjaajantyön professorina 1985–1988. Opetuksessaan hän korosti voimakkaan fyysisen ilmaisun merkitystä ja painotti varhaisia venäläisiä näyttelemismetodeja sekä myöhempää Konstantin Stanislavskia ja Vsevolod Meyerholdin psykofyysistä menetelmää. Hän myös sovelsi japanilaisen ohjaajan ja filosofin Tadashi Suzukin metodologiaa. Jotkut oppilaat ovat myöhemmin arvostelleet hänen menetelmiään ja kutsuneet niitä vihamielisiksi, painostaviksi ja väkivaltaisiksi.
Kommentit
Oma kommentti