Ennakoiva toiminta pelasti kolaritilanteessa!

Rekka. Kuvan auto ei liity tapaukseen. Kuva: Unspjlash.com

Sisä-Suomen poliisi tutkii henkilöauton ja ajoneuvoyhdistelmän välistä kolaria Äänekoskella.

Poliisi sai hätäkeskukselta 19.10.2024 kello 21 aikaan ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta valtatie 13:sta Äänekoskella. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli ajautunut vastaantulevien kaistalle ja törmännyt ajoneuvoyhdistelmän keulaan. Henkilöauton kyydissä oli neljä nuorta henkilöä ja ajoneuvoyhdistelmässä sen kuljettaja. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti törmäyksessä.

Poliisi epäilee, että henkilöauton kuljettaja oli laiminlyönyt väistämisvelvollisuuden kääntyessään valtatielle. Poliisi myös epäilee kuljettajan ajaneen liian suurella tilannenopeudella, jonka johdosta henkilöauton kuljettaja oli menettänyt auton hallinnan ja auto oli ajautunut vastaantulevien kaistalle.

Poliisin tapahtumapaikalla saamien tietojen perusteella ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja oli huomannut kovaa vauhtia risteävältä tieltä lähestyvän henkilöauton ja alkanut hidastamaan. Lisäksi hän oli yrittänyt väistää henkilöautoa tien oikeaan reunaan niin lähelle reunakaidetta kuin mahdollista. Kuljettajan ennakoivan ja ripeän toiminnan vuoksi ajoneuvoyhdistelmä pysähtyi nopeasti ja kolarissa vältyttiin todennäköisiltä ihmishenkien menetyksiltä.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Henkilöauton kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Poliisi jatkaa kolarin syiden ja olosuhteiden selvittämistä esitutkinnassa. Asiasta ei ole tällä hetkellä muuta tiedotettavaa.

Lähde: Poliisi

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: poliisi

Kommentit

Oma kommentti