Ensimmäinen tangokuningatar Arja Sipola: ”Suunnittelen paluuta”

Liikenneonnettomuus, vaikea avioero ja taloudelliset huolet ovat kasvattaneet Arja Sipolasta herkän voimanaisen. Nyt Suomen ensimmäinen tangokuningatar suunnittelee paluuta.

Tangomarkkinat 2008 oli ja meni. Oululaisen Lintulan palvelutalon käytävillä liikkuu iloisesti rallatteleva nainen. Laulelu ei ole perinteistä ”kissojen karkoitusräppiä”, vaan korvia hyväilevää musiikkia.

Välillä tämä vaalea nainen pysähtyy ja halaa pyörätuolissa istuvia asukkaita. Moni tunnistaa uuden avustajansa ja keskustelun sisältöä ei ole vaikea arvailla.

Suomen ensimmäinen tangokuningatar Arja Sipola, 52, on lunastanut paikkansa vammaisavustajan vaativalla työsaralla.

– Rakastan työtäni. Tässä voin yhdistää sekä laulu- että hoivaviettini, Arja summaa tyytyväisenä.

Moni muistaa vuoden 1987 Seinäjoen Tangomarkkinat, jossa torniolainen kahden lapsen äiti lauloi kisan viimeisenä tuomariston polvilleen. Tuolloin 31-vuotias Arja Sipola niiata napsautti täydelle kymppirivistölle ja kuittasi huikealla pistesaalillaan kuningattaren kruunun.

– Voitto oli yksi elämäni ikimuistoisimmista hetkistä. Maineen lisäksi luulin saavani myös muutaman kolikon kirstun pohjalle, mutta saldo jäi odotettua laihemmaksi. Lupauksista huolimatta en päässyt edes levyttämään, Arja muistelee voittoaan.

Kuningatar Sipola ei saanut maistella voittonsa kunniaksi sen enempää samppanjaa kuin paistatella muutenkaan korkeimmalla korokkeella.

– Liftasin seuraavana päivänä tangokuningas Teuvo Oinaan kyydissä kotiin. Voitostani ei tehty elämää suurempaa sirkusta, sillä matkoilla ollut äitinikään ei tiennyt voitostani, Arja kertoo naureskellen.

Lapsenkengissä ollut Tangomarkkinoiden organisaatio pisti tuoreet kuninkaalliset hankkimaan keikkansa itse.

– Uudesta autosta ja omasta orkesterista ei voinut edes haaveilla. Onneksi olin jo kymmenen vuoden ajan askeltanut artistin arkea, joten tiesin työn vaativuuden. Neuvonantajasta ei olisi ollut kuitenkaan haittaa, Arja selvittää.

Tangokuningattaren titteli toi alkuaikoina mukavasti keikkakilometrejä, mutta solistina kiertämisessä oli omat varjopuolensa.

– Suoraan sanottuna orkesterit eivät olleet aina parhaimmasta päästä. Tangokuningattarelta toivottiin luonnollisesti tangoa, mutta bändi saattoi paukuttaa aivan muuta säveltä. Siinä oli taiteilemista, että saatiin aikaiseksi edes jonkinlainen tanssikappale, Arja tunnustaa naureskellen.

Onnettomuutta toisen perään

Ohdakkeisesta keikkapolusta huolimatta Sipola teki parhaansa, jotta Tornion tumma ääni tulisi monelle tutuksi. Kuningattaren kumipyörät rullasivat ahkerasti ja näin ollen myös äidin roolista oli tingittävä.

– Elämä oli yhtä aikataulua. Kotona oli pienet lapset ja leipä murusina maailmalla, joten ilman kelloa ja kalenteria ei meidän perheessä pärjätty, Arja luonnehtii 20 vuoden takaista rumbaa.

Vaikka elämä oli jatkuvaa taiteilua työn ja perheen välillä, Arja tunsi suurta paloa mikrofonin varteen. Viihdyttämisen riemua olisi riittänyt myös tulevaisuuteen, jollei kohtalo olisi sotkenut suunnitelmia.

Epäonnen vuosikymmen alkoi vuonna 1996, jolloin Arja törmäsi kohtalokkain seurauksin tiellä liikkuneeseen mieheen.

Kaksi vuotta myöhemmin Sipola putosi elokuun iltahämärissä portailta ja katkaisi jalkansa.

– Kolme kuukautta myöhemmin tapahtui lopullinen rysäys. Olin marraskuun liukkailla ajamassa laivakeikalle, kun kolmion takaa pamahti auto kylkeen. Ehdin vain ajatella, että ”tämä oli sitten tässä!”.

Rajun onnettomuuden seurauksena myös Arja loukkaantui, mutta shokissa ollut tangokuningatar halusi sitkeästi jatkaa matkaansa kohti illan estradia.

– Nousin sovitun mukaisesti lavalle. Joka paikka oli tulessa, mutta hammasta purren lauloin illan viimeiseen valssiin saakka. Kahden viikon ajan, joka ikinen ilta nousin buranan voimalla yleisön eteen. Jokainen voi arvata, että vuoden 1998 laivakeikka on jäänyt kirpeänä mieleen, Arja kuvailee.

”Rohkenen haaveilla onnesta”

Vajaakuntoisena tehty laivakeikka vaati veronsa, sillä Arja joutui välittömästi sairauslomalle. Pian hän tuli huomaamaan myös musiikkimaailman raadollisuuden. Pienellä tähtitaivaalla oli kova tungos ja ylärivin paikkoja jaettiin rajoitetusti.

– Olin vuoden poissa ja aika teki tehtävänsä. Ihmiset unohtivat. Huomasin heti, että paluu areenalle on paljon vaikeampaa kuin sieltä poistuminen, Arja huokaa.

Onnen ajoista jäi vain tummareunaiset varjot. Keikkakalenteriin ei tarvinnut juuri mustetta uhrata ja vapaapäivien paljous alkoi luonnollisesti näkyä myös pankkitilillä.

– Turha sitä on kiertää ja kieltää. Kaikki vaikutti kaikkeen ja elämä oli monelta suunnalta reipasta alamäkeä. Viimeisin pommi oli avioero, josta selviytyminen vaatii lujasti aikaa. Liitto kariutui juuri ennen 30-vuotishääpäiväämme, Arja paljastaa.

Kevään aikana Arja on oppinut kuitenkin huomaamaan, ettei elämä pääty kriisiin. Uusi koti ja haasteellinen työ vammaisavustajana on tarjonnut äänityöläiselle kovaa maata jalkojen alle.

– Olen saanut mahdollisuuden vetää vaikeuksien jälkeen henkeä ja nyt rohkenen haaveilla uudelleen artistin arjesta ja ehkäpä pienestä onnestakin. En ole hyllyttänyt myöskään unelmaani levystä enkä jokaisen laulutyöläisen ykköstoiveesta, eli suuresta hitistä. Kesää on vielä jäljellä, mutta mistä löytyisi hyvä säveltäjä, Arja vihjaisee toiveikkaana.

Vammaisavustaja Sipola tempaisee taitojensa vakuudeksi Kultaiset korvarenkaat sellaisella värinällä, ettei kenellekään jää epäselväksi unohdetun kuningattaren laulunlahjat.

– Laula lisää Arja! Laula niistä pusuhuulista, kuuluu palvelutalon ruokajonosta, ja Arjahan laulaa Vaaralliset huulet.

Teksti: Anne Anttila

Kuvat: Markku Ruottinen