Laulaja Erika Vikman on julkaissut kuvan, jossa hän on pukeutunut punaiseen lateksiasuun. kertoo olleensa uhmakas aistejaan kohtaan. Asun hän kertoo ostaneensa asun jo parisen vuotta sitten, mutta ei ole aikaisemmin käyttänyt sitä. Asulla hänen oli tarkoitus suututtaa kansa Urheilugaalassa vuonna 2023.
– Tämän asun tarkoitus oli suututtaa kansa esityksessäni Urheilugaalassa-23. Bookkasin esitykseeni tankotanssin mm-tason esiintyjän extrakorkealla tangolla ja asuni valmistuttua tajusin että fuck. Latexia kiillotetaan liukuvoiteen kaltaisella aineella, eli mulla ei olisi mitään asiaa mennä lähellekkään tuota shown moniin metreihin kohoavaa tankoa tai sieltä liukuu maailmanmestari niskaan ennen kuin biisi edes alkaa.
Asu jäi käyttämättä pitkäksi aikaa.
– Asu sivuun ja tilalle itse tuunaamani vaatimattomuus. Seuraava kysymys onkin, miksi tämä upea teos, piece of art, on ollut 2 vuotta kaapin uumenissa. No siksi, että yksi monista aistiyliherkkyyksistäni on sellainen, että en siedä kumin/latexin hajua, Erika jatkaa.
Hän kertoo huomanneensa aistiyliherkkyytensä jo lapsena, kun ilmapallot saivat voimaan pahoin ja vieläkin hän vihaa niitä.
– Olen ajatellut, että en todellakaan pysty tekemään kokonaista keikkaa kyseisen tuoksun lähellä.
Hän kuitenkin päätti ylittää rajansa ja piti asua perjantaina keikalla. Päivityksen Instagramiin Erika teki lauantaina.
– Eilen kuitenkin päätin uhmakkaasti haastaa aistini ja voittaa edes osan tästä hajukammosta. Voitin mutta helppoa tää ei tule nyt sitten olemaan.
Kommentit
Oma kommentti