Hanna Gullichsen on kirjoittanut muun muassa Otavan kustantaman Kokin kotiruokaa -kirjan

Hanna Gullichsenin kuukauden ikäinen vauva joutui sairaalahoitoon

Ruokavaikuttaja Hanna Gullichsenin ja hänen aviomiehensä Joonas Laurilan pieni poikavauva joutui muutama päivä sitten sairaalahoitoon. Lapsi syntyi joulukuussa.

– Soittaa 112 ja ristiä kädet hädän tähden. Hetkiä, joihin ei äitinä toivoisi joutuvan. Sanotaan, että pyörremyrskyn keskellä on hiljaista, uskon sen, Gullichsen kuvailee tuntojaan Instagramissa.

Hän kertoi vauvan sairastumisesta tiistaina. Tuolloin pienokainen oli jo päässyt kotiin. Gullichsen korosti kaiken olevan nyt hyvin. Pelottava tilanne järkytti vanhempia kuitenkin pahemman kerran ja Gullichsen kertoo lähinnä itkeneensä kotiuttamisen jälkeen.

– Hengittelen, jotta paniikki ei ota valtaa. Tämä yllätti, sillä pahin on ohi ja pienellä on kaikki hyvin. Sitä ei mieli vielä niele ja elän mielessäni pelottavia hetkiä uudestaan ja uudestaan, ruokavaikuttaja selostaa stories-osiossa.

Gullichsen ei halua kertoa julkisuuteen tarkemmin lapsensa sairaalahoidon syistä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Hanna Gullichsen, Joonas Laurila, lapsi, sairaala, Vauva

Kommentit

Oma kommentti