Henna Peltonen. Kuva Vesa Nieminen.

Henna Peltosta viedään keikalta keikalle ulkomailla – ryhtyi laulamaan ysärin supertähden kanssa!

65-vuotias Dr. Alban oli ysärin kovia nimiä, ja hän keikkailee edelleen erittäin ahkerasti. Miehen taustalla tanssinut ja sittemmin myös taustalaulajana Suomessa toiminut Henna Peltonen on rytynyt tekemään Albanin kanssa laajempaa yhteistyötä.

Nytkin hän on lähdössä viikonlopuksi Sveitsiin keikalle Albanin kanssa.

-Meillä on lauantaina kaksi keikkaa siellä. Olemme jo yhdeksän vuotta esiintyneet yhdessä, mutta pääosin Albanin käydessä Suomessa. Viime aikoina olen ollut mukana Euroopan-rundilla, Henna myöntää.

Viime viikonloppuna Dr Alban ja Henna esiintyivät Norjassa paikallisen Ylen kanavilla.

-Kiireitä on pidellyt. Olemme olleet Romaniassa, Kyproksella, Virossa, Norjassa, Saksassa ja nyt sitten Sveitsissä, Henna luettelee kiertuemaita.

Hennalle eurodancen kuumimmat nimet ovat tulleet tutuiksi, sillä Dr Albanin lisäksi hän on esiintynyt myös Sashin, Culture Beatin, La Bouchén, Haddawayn ja Paradision kanssa.

Henna kertoo, että keikkapaikat vaihtelevat. Välillä kohtelu on kuin kuninkaallista: turvamiehet seuraavat häntä uima-altaalle ja ojentavat käden hänen noustessaan sieltä ylös.

Kun elämäntilanne on muuttunut, Henna on lähtenyt aavistuksen uusille urille. Vanhin lapsista on lentänyt pesästä ja opiskelee ulkomailla. Nykyisin Henna toimii muun muassa Tampereen Pispalassa sijaitsevan Lauri Viita -museon oppaana.

– Suunnittelen museolle myös kulttuuri- ja tapahtumatoimintaa, hän paljastaa.

Teksti:JT Tuomela
Avainsanat: Henna Peltonen

Kommentit

Oma kommentti