Heti ensimmäiset The Box Suomi -tehtävät vievät Ina Mikkolan äärirajoille: ”Tajusin pahimman pelkoni toteutuvan”

Kuva: Nelonen
Koko perheelle suunnattu The Box Suomi -ohjelma alkaa Ruudussa ja Nelosella maanantaina klo 20. Ohjelmassa 12 kilpailijaa joutuu toinen toistaan älyttömämpien tehtävien eteen ilman ohjeita, vihjeitä tai varoituksia.

Maanantaina alkavassa The Box Suomi -ohjelmassa 12 julkisuudesta tuttua henkilöä kuljetetaan keltaisen boksin sisällä yllättäviin paikkoihin. Vasta boksin ovien auettua he näkevät, missä ovat ja joutuvat päättelemään, mitä pitää tehdä. Heidän on suoritettava tehtäviä ja kerättävä pisteitä ilman minkäänlaisia ennakko-ohjeita välttääkseen putoamisen kisasta. Kilpailijat keksivät mitä erikoisempia keinoja tehtävien ratkaisemiseksi, eikä katastrofeiltakaan aina vältytä kilpailun käydessä kuumana. The Box Suomi huipentuu finaaliin, jonka voittaja saa 20 000 euroa. Voittopotti on ainoa asia, jonka kilpailijat tietävät sulkeutuessaan boksiin.

Ohjelmassa kilpailevat toimittaja Janne Grönroos, koomikko Fathi Ahmed, sisällöntuottaja Juuso Karikuusi, mediapersoona Sauli Koskinen, ex-jääkiekkoilija Marko Anttila, sisällöntuottaja Alharith ”Alha” Obaid, hyvinvointivalmentaja Karita Tykkä, personal trainer Eevi Teittinen, juontaja Taru Valkeapää, luova yrittäjä Bakari ”Baka” Diarra, näyttelijä Amelie Blauberg, ja toimittaja Ina Mikkola.

Ohjelman juontajaa upea ja valovoimainen Janni Hussi.

Ensimmäisessä jaksossa nähdään tehtävä, jonka kilpailijat suorittavat yksin. Tehtäväalue herättää hämmennystä Ina Mikkolassa, sillä siellä on ainoastaan kettukuvioinen alusta ja benjihyppytorni. Kettukuvioisen alustan keskellä on keltainen ympyrä.

Boksin ovet aukesivat, ja siinä vaiheessa tiesin ainoastaan, että minulla on kana kädessä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että kana pitää varmaan saada keskelle täppää, Ina pohtii.

Pian hän huomaa maassa olevan benjihyppykorin ja -köyden.

Kun näin benjiköyden, tajusin pahimman pelkoni toteutuvan tällä sekunnilla.

Ina nousee yläilmoihin, ja nousun aikana pelko alkaa saada otteen hänestä.

Pystyin pitämään silmät auki hetken, sitten tajuan olevani todella korkealla. Suljin silmäni, ja kiroilin varmaan sata miljoonaa kirosanaa. Vaikka minulle sanottiin, että minulla on turvavaljaat, niin ajattelin, että jos irrotan, niin putoan ja kuolen. Siinä ei ajattele mitään muuta kuin kuolemaa, hän sanoo haastattelussaan.

Minulla on korkeanpaikan kammo. Ajatus siitä, että pitäisi tippua pää alaspäin alas, on liikaa. Siinä kuolemanpelko ottaa yli. Oksettaa tämä tehtävä, hän jatkaa.

Ina ei suostu hyppäämään benjitornista, vaan hän heittää kanan alas. Maan pinnalle palaaminen on Inalle suuri helpotus.

Minulla on aika selvät rajat, ja olen ylpeä niistä. Tänään se raja tuli vastaan hyvin selvästi.

Ennen boksiin palaamista Ina tekee yllätyskäännöksen, nappaa kanan maasta ja vie sen kettualustassa olevan keltaisen ympyrän päälle.

Huijaan, hän sanoo naureskellen.

The Box Suomi Ruudussa ja Nelosella maanantaisin klo 20.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Ina Mikkola

Kommentit

Oma kommentti