Mäkihyppylegenda Matti Nykänen menehtyi helmikuussa 2019 haimatulehdukseen. Hän oli ennen avioliittoaan Pia Nykäsen kanssa pitkässä liitossa Mervi Tapolan kanssa. Liitto koki ylä- ja alamäkiä ja myrskyisän suhteen aikana oli Matti myös vankilassa. Suhde loppui vuonna 2010.
Lokakuun painetussa Hymy-lehdessä haastatellaan Matti Nykäsen lapsuudenystävä Ari Saarista. Hän oli myös Nykäsen autokuski tämän keikoilla.
Painetussa lokakuun Hymyssä kerrotaan, että Ari Saarinen oli mukana, kun Matti Nykänen tapasi syöpään sairastuneen ex-vaimonsa Mervin.
Kaksikon salaiseksi jäänyt tapaaminen tapahtui Mervin luona syksyllä 2018.
– Matti halusi päästä lohduttamaan Merviä sairauden keskellä. Vietiin kukat, Mervi tarjoili kahvia ja korvapuustit. Kaikki meni hyvin. Tuntui siltä kuin he eivät olisi koskaan tapelleetkaan, Ari Saarinen kertoo.
Mervi menehtyi puoli vuotta Matin jälkeen marraskuussa 2019 65-vuotiaana.
Lue koko juttu lokakuun painetusta Hymy-lehdestä.
Minulla on vahva tunne siitä että Mervi oli kuitenkin se Matin suurin rakkaus ,kaikkine tappeluineen ja nujakoimisineen..Seurasin Matin touhuja Kanarialla talvisin kun siellä asuin ja usein jutuilla olin. Tämän nykyisen ”lesken” ei kannattaisi ratsastaa Matin julkisuudella,koska olen melkein varma ,että olisi ollut jo aika päivää EX-eukko Matin eläessä. Matti oli semmoinen Maailman Matti ,eikä siitä muuksi muuttunut. Mervi pystyi antamaan sitä taloudellistakin tukea ja sen kodin reissu miehelle..Tykkäsin Matista ,kun oli selvin päin.
Mervi oli Matin ainoa, todellinen vaimo. Hyvässä ja pahassa.