
Ylönen nähtiin myös Nelosen Vain elämää -ohjelmassa
Lauri Ylönen on muuttanut perheensä kanssa Suomeen, kertoo Iltalehti.
Lehden mukaan Ylösen tavarat, lähes 400 muuttolaatikkoa lähetettiin Yhdysvalloista laivalla Suomeen. Tavaroiden matka kesti laivalla seitsemän viikkoa Atlantin yli Suomeen ja siitä kotiin Karjaalle.
– Meillä on ollut kivaa laittaa siellä pihaa. Varsinkin puolisoni haaveilee siitä, että meille tulisi kanoja, laulaja tunnelmoi Iltalehdelle.
Ylönen asui Yhdysvalloissa noin 11 vuotta.
– Suomi on kansainvälistynyt paljon – varsinkin Helsinki. On mielestäni kiva nähdä, että esimerkiksi kahvilat ja ravintolat ovat laadun puolesta täysin vertailukelpoisia Euroopan pääkaupunkeihin. On jotenkin hyvä meininki. Ollaan muututtu parempaan suuntaan, solisti tuumaa Iltalehdelle.
Solistin mukaan lapsilla on nyt turvallinen kasvuympäristö. Hänellä ja puoliso Katriina Mikkolalla on kaksi lasta: vuonna 2017 syntynyt Oliver ja vuonna 2021 syntynyt Ever.
Lauri Ylöselle yksi syy Suomeen muuttamiselle oli se, että hän halusi nähdä esikoispoikaansa enemmän. Ylösen ja Julius-lapsen äiti Paula Vesala erosivat vuonna 2016.
Lähde: Iltalehti
Kommentit
Oma kommentti