
Auri Kananen. Kuva Kari Pekonen.
Auri Kananen on menossa naimisiin Sami Salmen kanssa.
Tuleva aviomies ei innostunut sukunimiehdotuksista, joita Auri Kananen ehdotti, kertoo Ilta-Sanomat.
Auri ehdotti miehelleen sellaisia sukunimiä kuin Kanasalmi tai Salmikana. He avioituvat ensi vuoden heinäkuussa.
– Olen ehdottanut Samille, että voitaisiinko ottaa Kanasalmi tai Salmikana. Eikö olisi hieno? Sami ei ole niin innostunut, Auri Kananen kertoo IS:lle.
Sitä ei hän kertonut, että millaiseen ratkaisuun pariskunta on sukunimiasiassa päätynyt. Asia selvitää sitten lähempänä häätilaisuutta tai sen yhteydessä.
Pariskunta saa lapsen syksyllä. Esikoislapsen laskettu aika on lokakuussa.
Artikkelin mukaan Kananen ja hänen puolisonsa, lapsen isä, Sami Salminen kutsuvat vauvaa ”Dallaspullaksi”.
– Se tulee siitä, kun se sai alkunsa Dallasissa, Kananen kertoo IS:lle.
Lähde: Ilta-Sanomat
Kommentit
Oma kommentti