
Jari Sarasvuo sai tarpeekseen. Viime aikoina on käyty keskustelua siitä, että voisiko vanhusten varallisuutta huomioida vanhushoivassa tulevaisuudessa. Se voisi nostaa asiakasmaksuja jopa 800 eurolla kuussa. Tutkijoiden mukaan muutos koskisi verrattain pientä joukkoa asiakkaita, mutta sillä voitaisiin kuitata noin 45 miljoonaa euroa hoivan kokonaiskustannuksista.
Vanhusten hoivaan saataisiin lisää rahaa, jos varallisuus, kuten sijoitusasunnot, rahastot ja osakkeet huomioitaisiin asiakasmaksuissa.
Ja tämä asiahan sai Sarasvuon kiukustumaan. Ainakin hänen X:ssä tekemänsä päivityksen mukaan.
”Tavoitteeni on kuolla sairauskohtaukseen Nuuksion jyrkissä mäissä. Se on reilu&rehti lähtö, varsinkin sukulaisille. Sitä ennen osallistun auliisti muiden hoivan rahoitukseen. Mut raja se on vittuilullakin. En tänä päivänä pidä reiluna, että päiväkodista piti maksaa kovempaa hintaa kuin naapuri. Eikö se olisi riittänyt, että olin jo aiemmin osallistunut enemmän kuin hän? Olisiko myös kahvipaketin ja kortsujen hinnoissa kassalla pitänyt ottaa huomioon työmarkkinamenestys”, Sarasvuo kirjoittaa X:ssä.
Kommentteja Sarasvuo sai puolesta ja vastaan:
”Mitä hyötyä on tehdä työtä ja yrittää koko ikänsä, jos valtio lopulta vie kaiken? Pitkäaikaisen hoiva-asumisen maksuihin menee jo nyt jopa 85 prosenttia nettotuloista. Pitääkö vielä viedä tuhkatkin pesästä? Tämä johtaisi siihen, että omaisuus annettaisiin perillisille jo ennalta.”
”Voisiko varakkaammille vaikka tarjota sen verran laadukasta hoitoa, jotta he ja jälkikasvu olisi tyytyväisiä veloitukseen? Köyhät saisivat samaa, mitä nytkin.”
”On ihan oikein, että varakkaat vanhukset maksavat hoivadtaan varallisuutensa mukaan. Samalla tavalla hoivakodissa ikäihminen putsataan eläkkeistään hoivakuluihin niin, että vain hilut jää käteisvaraksi. Tämä oli kaiketi uutta sinulle.”
Näet myös tästä linkistä.
Tavoitteeni on kuolla sairauskohtaukseen Nuuksion jyrkissä mäissä. Se on reilu&rehti lähtö, varsinkin sukulaisille.
— Jari Sarasvuo (@SarasvuoJari) December 2, 2025
Sitä ennen osallistun auliisti muiden hoivan rahoitukseen.
Mut raja se on vittuilullakin.
En tänä päivänä pidä reiluna, että päiväkodista piti maksaa kovempaa… https://t.co/VHMQVOe2AU
Kommentit
Oma kommentti