Jari Sillanpää HS:lle: ”Minä en ole mikään pedofiili”

Jari Sillanpää. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Jari Sillanpää on antanut haastattelun Helsingin Sanomille.

Nyt Sillanpäällä menee paremmin, sillä hänellä on iso määrä keikkoja 30-vuotisen taiteilijajuhlansa vuoksi.

Joitakin aikoja sitten asiat olivat huonommin.

Jari Sillanpää tuomittiin useammasta rikoksesta vuosien 2017 – 2019 välillä. Syynä oli huumeiden käyttö ja vuonna 2020 Sillanpää joutui kohun keskelle harrastettuaan seksiä 12-vuotiaan lapsen nähden.

Lisäksi vuonna 2020 Jari Sillanpää todetiin syylliseksi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen. Tuolloin hän kuvasi tietokoneen näytöltä videota, jossa aikuinen mies harrasti seksiä pienen lapsen kanssa.

Sillanpää toteaa Helsingin Sanomille ajatelleensa videon kuvaamisen olleen todiste siitä, että hän ei itse olisi hankkinut videota.

Sillanpää ihmettelee saamaansa tuomiota seksuaalisen materiaalin levittämisestä.

– Minä en ole mikään pedofiili, Sillanpää lataa haastattelussa.

Helsingin Sanomien haastattelussa Sillanpää toteaa, että eräs yhteistyö kaatui siihen, että hänen olisi pitänyt pyytää lehdistötilaisuudessa anteeksi.

– En kai voi loppuelämääni pyytää anteeksi. Olen pyytänyt jo, Sillanpää totesi Helsingin Sanomille.

Nyt kohu on kuitenkin takana ja edessä parempaa. Syksyllä hänellä on 20 konsertin kiertue.

Lähde: Helsingin Sanomat

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Jari Sillanpää

Kommentit

Oma kommentti