Marraskuisena perjantai-iltana vuonna 1998 viisi eteläsuomalaista nuorta istui helluntaiseurakunnan teetuvassa Järvenpäässä väittelemässä helluntainuorien kanssa saatananpalvonnasta. Mustiin pukeutuneet pitkätukkaiset, parinkymmenen ikävuoden molemmin puolen olevat vieraat olivat illan mittaan viettäneet aikaansa kiljua ja kaljaa juoden. Kun teetupa sulkeutui, he suunnistivat jatkamaan iltaa hyvinkääläiseen asuntoon.
Kolme päivää myöhemmin Hyvinkään Kapulan kaatopaikalta löytyi vasen jalka ja makaaberi rikos tuli päivänvaloon. Pian poliisi pidätti neljä nuorta: 23- ja 20-vuotiaat miehet sekä 17-vuotiaan tytön ja 16-vuotiaan pojan.
Kiljuhuuruinen illanvietto
Kiljuhuuruinen illanvietto oli saanut kammottavan käänteen, kun kolme seurueen jäsentä oli kyllästynyt uhriin, 23-vuotiaan nuoren mieheen ja teipanneet tämän suun ja raajat kiinni. Tämän he olivat kiduttaneet saksilla tai muulla terävällä esineellä uhria. Vaimentaakseen hänen avunhuutonsa tekijät olivat teipanneet lopulta koko pään ja pian tämän jälkeen uhriksi joutunut nuorukainen menehtyi ilmeisesti hapenpuutteeseen ja iskujen aiheuttamiin vammoihin.
Tekijät olivat paloitelleet ruumiin ja vieneet ruumiinosat pihan jäteastioihin. Rikoksen tultua ilmi lehdet repivät otsikoita, joissa vihjailtiin suoraan kannibalismiin ja nekrofiliaan. Puhuttiin saatananpalvojien suorittamasta rituaalimurhasta.
Myös oikeudessa syyttäjä piti tekoa suunnitelmallisena saatananpalvojien rituaalimurhana, mikä mainittiin myös käräjäoikeuden tuomiossa motiivina. Päätekijä Jarno Elg tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, 17-vuotias Terhi Tervashonka 8,5 vuoden tuomion nuorena henkilönä ja osin syyntakeettomana tehdystä murhasta. 20-vuotias nuori mies sai parin vuoden rangaistuksen ja nuorin, 16-vuotias poika vapautettiin, koska hänen katsottiin toimineen Elgin painostuksesta.
Hovioikeus piti tuomiot ennallaan, mutta ei katsonut saatananpalvonnalla olevan merkitystä teon syyksilukemisen tai rangaistusten mittaamisen kanssa. Suomen laki kun ei ottanut kantaa saatananpalvontaan.
Elgin taustasta löytyi kuitenkin rikoksia, jotka saattoi liittää saatananpalvontaan. Hän oli syyllistynyt 16-vuotiaana kirkon tuhopolttoon Kirkkonummella ja sai paloittelusurmaoikeudenkäynnin yhteydessä myös syytteen eläinrääkkäyksestä. Elg oli muutamaa viikkoa aiemmin tappanut asunnollaan koiran. Se nähtiin nyt ihmisuhrin harjoitteluna.
Hautakiviä kumoon
Saatananpalvontaan liittyvä paniikki oli roihahtanut valloilleen Yhdysvalloissa 1980-luvulla. Heavy metal -musiikki ja roolipelit, erityisesti Dungeons & Dragons, nähtiin nuorten porttina pimeyden valtakuntaan. Myös fantasiakirjallisuuden katsottiin olevan paholaisen asialla. Mitä kammottavimmista rikoksista ja järjestäytyneistä saatananpalvontaringeistä kiersi huhuja, joiden totuusarvo oli vähintäänkin kyseenalainen.
Melko pian sama paniikki ylitti valtameren ja rantautui Suomeenkin. Varoittava esimerkki löytyi naapuristakin. Norjaa riivasi kirkkojen tuhopolttoaalto, joka kytkeytyi vahvasti black metal -musiikin ympärille syntyneeseen alakulttuuriin. Yksi murhakin yhdistyi samoihin piireihin, kun black metal -artisti Varg Vikernes puukotti hengiltä toisen muusikon.
Saatananpalvonta
Ajatus saatananpalvonnasta tuli Suomeen pitkälti populaarikulttuurin kuvastosta, kauhuelokuvista ja heavy rockin estetiikasta. Tehokkaasti sitä levittivät myös herätyskristillisten liikkeiden saarnaajat ja vaikuttajat, tunnetuimpana kääntymyksen tehneiden saatananpalvojien tarinoista kirjoja tehnyt nuorisoevankelista Riku Rinne ja raumalainen erityisopettaja Keijo Ahorinta. He saivat tiedotusvälineissä saatananpalvonnan asiantuntijaroolin. Ahorinta oli syyttäjän asiantuntijatodistajana vielä Anneli Auerin oikeudenkäynneissäkin.
Saarnamiehet kiersivät kouluja ja luennoivat saatananpalvonnan eri muodoista. Ahkerasti oppilaille esitettiin myös kirkon av-toimituksen valmistamaa Saatana kutsuu minua -draamadokumenttia.
Vanhempia myös varoiteltiin ja kannustettiin tarkkailemaan, oliko oma lapsi joutunut saatanan valtaan. Useimmiten nämä ennusmerkit olivat melko normaaleja, murrosikään liittyvää kipuilua. Pian lapsia saatettiin jopa lähettää kotiin kesken koulupäivän vaihtamaan vaatteita, jos tämä oli erehtynyt pukemaan ylleen mustan bändipaidan.
Valistus upposi paikoin otolliseen maaperään, mutta ei aina toivotulla tavalla. Osa nuorisosta löysi kapinoinnilleen kanavan, joka varmasti järkyttäisi vanhempia. Pian hautausmailla ympäri Suomea potkittiin nurin hautakiviä. Norjan malliin saattoi joku nuori raapia tulitikkujakin kirkon nurkalla.
Mutta oliko tekojen taustalla saatanalta saatu käsky vai keskikaljan ryydittämä tyhmyys? Se olikin sitten toinen juttu.
Nuorten pahoinvontia
Amerikan esimerkin tapaan myös Suomessa etsittiin pian järjestäytyneitä saatananpalvontapiirejä, joita pahimmillaan johdettiin ulkomailta käsin. Jos jonkinlaiseen rikokseen etsittiin yhdyskohtia saatananpalvontaan.
Saatananpalvontaan liitettiin myös huumeet, eikä aivan syyttä. Usein saatananpalvonta liittyikin pikkurikollisiin, jotka olivat haalineet ympärilleen syrjäytynyttä nuorisoa. Enemmän kuin kulteista, kyse taisi kuitenkin olla saatanallisesta rekvisiitasta, jolla rikollisen toiminnan ympärille yritettiin rakentaa synkkää mystiikkaa.
Julkisuudessa tehtiin pian myös ero nuorten saatananpalvonnan ja ”akateemisemman” satanismin välille. Näistä jälkimmäinen nähtiin filosofisena suuntauksena. Myös Hyvinkään paloittelumurhan päätekijä Jarno Elg ilmoitti kuulusteluissa olevansa satanisti, ei saatananpalvoja. Tällainen jako oli kuitenkin lähinnä paikallinen, suomalainen ilmiö. Muualla sama termi ”satanism” kattoi sekä filosofiset virtaukset että nuorison alakulttuurin.
Vähitellen saatananpalvontabuumi alettiin nähdä enemmän nuorten pahoinvointina ja yhteiskunnallisena ongelmana kuin pimeyden ruhtinaan tekosina ja hengellisenä sotana.
Hyvinkään rituaalimurha
Mutta sitten Hyvinkään rituaalimurha palautti sensaatio-otsikot lööppeihin.
Hyvinkään paloittelumurhan taustalla oli eittämättä saatananpalvonta, sitä tekijätkään eivät kiistäneet, vaikka Elg halusikin esiintyä ennen kaikkea satanistina. Mutta oliko teko suunnitelmallinen rituaalimurha vai päihdehuuruista alkanut tapahtumaketju, joka meni liian pitkälle? Pahuuden läsnäoloa ei kuitenkaan voi kiistää.
Toimittaja ja tietokirjailija Vesa Sisättö huomauttaa teoksessaan Huuhaa-Suomen historia, että kun teon ympäriltä riisui saatananpalvontalavasteistaan, tragedian saattoi nähdä toisessa valossa, joka ei ollut sen vähempää kammottavampi. Se muistutti pelottavalla tavalla joulukuussa 2020 tapahtunutta henkirikosta, jossa kolme 16-vuotiasta teiniä surmasi jatkuvan kiusaamisen kohteena olleen kaverinsa.
Hyvinkään murhan uhrikin oli joukon kiusattu jäsen. Ja hänkin kuitenkin palasi aina kiusaajiensa luo – kun muitakaan ystäviä ei ollut.
TEKSTI: Aki Ollikainen
Kommentit
Oma kommentti