
Jenni Mustajärvi esiintyy edesmenneen isänsä Pate Mustajärven tilalla isossa konsertissa.
– Manserock-orkesteriin liittyy Jenni Mustajärvi, kerrotaan Jennin sivustolla Instagramissa.
Jenni Mustajärvi on tehnyt soolouraa liki 10 vuoden ajan. Tänä vuonna Jenni julkaisee EP:n. Konsertissa hän tulee tulkitsemaan isänsä tunnetuksi tekemiä kappaleita niin Popedalta kuin Paten soolouralta, sekä poimintoja omasta tuotannostaan.
Manserock stadionilla -tapahtumassa Tammelan stadionilla 1. päivä elokuuta esiintyvä Kaikkien aikojen Manserock-orkesteri on saanut nyt julkistetun tiedon mukaan Pate Mustajärven tilalla esiintyjäksi Jenni Mustajärven. Hän esiintyy Martti Syrjän, Pauli Hanhiniemen, Noora Louhimon, Heikki Helan ja Mikko Alatalon rinnalla.
Yhtye esittää laajan kattauksen manserockin ikimuistoisimpia hittejä muun muassa Eppu Normaalilta, Popedalta, Pate Mustajärven soolotuotannosta, Juicen eri kokoonpanoilta ja Ilonalta.
”On valtavan suuri kunnia nousta tämän superkokoonpanon kanssa samalle lavalle, ja päästä tulkitsemaan itselleni tärkeitä, rakkaan isäni kappaleita, sekä omaa tuotantoa stadionyleisön eteen. Haikeus, ilo ja kunnia samassa paketissa”, Jenni kommentoi.
Kommentit
Oma kommentti