
Jennifer Lopez on 56-vuotias, eikä sitä uskoisi. Ei sitten millään. Hän on julkaissut videon, jossa näytetään hänen esiintymistään. Paljasta pintaa, pylly vilahtelee ja kroppa on lähes alaston. Sellainen on Jennifer Lopezin show.
Nähdään tämän kuukauden JLo Showssa Vegasissa, Jennifer viestittää kanavallaan Instagramissa.’
Tosin hänellä on niin iso koneisto, joten mediaryhmä on tietenkin julkaissut videon sekä tehnyt tekstit videon yhteyteen.
Julkaisussa vielä kysellään, että ”minkä kappaleen haluat minun esittävän?”
Jennifer Lynn Affleck on hänen oikea nimensä, mutta taiteilijanimeltään Jennifer Lopez on Yhdysvaltalainen, laulaja, näyttelijä, tanssija sekä muoti-ikoni. Lopezin ura alkoi tanssijana television komediasarjassa In Living Color ja myöhemmin hän sai tunnustusta vuoden 1995 toimintatrilleristä Junakytät.
Elokuvat seurasivat toisiaan ja samalla ura esiintyvänä artistina, laulajana sai kovasti tuulta purjeisiin.
Hänen menestynein albuminsa J.Lo julkaistiin vuonna 2002. Vuonna 2011 hän julkaisi suurimman hittinsä On the Floor. Kaikkiaan hänen albumejaan on myyty noin 80 miljoonaa kappaletta.
Alla olevalla videolla nähdään kuinka 56-vuotias Jennifer Lopez on loistavassa kunnossa.
Kommentit
Oma kommentti