
Jethro Rostedt näyttää millainen oli hänen grillattu hiirensä. Valituksia ei kuulu, vaan aterian hän söi mukisematta.
Tämä tapahtui Indokiinassa, jossa Jerrylle tarjottiin omalaatuinen ateria.
– Tänään olikin katettu vähän erilaisempi lounas. Alkuruaksi suoraan riisipellolta hiiri, Jethro kirjoittaa kuvan yhteydessä.
Kuvasarjan hän on julkaissut Instan tarinoissa.
Kuvassa hänellä on lautasella kasviksia ja kädessään paneroitu ja grillattu hiiri. Kieltämättä kuvaa katsoessa joutuu nieleskelemään omaa pahanolontunnetta vastaan. Emmehän ole tottuneet tällaiseen. Emmekä myöskään siihen, että esimerkiksi Kiinassa syödään koiria. Olemme tottuneet siihen, että Suomessa syödään lehmää ja sikaa.
Kyytipoikana käärmeellä maustettua sakea
Ruualla pitää olla kyytipoikana sellaista, että tuota pystyi syömään. Niinpä Jerrylle tarjoiltiin sakea. Sekään ei ollut ihan tavallista maukasta juomaa, vaan purkin sisällä oli siinäkin erikoisuus.
– Sitten sakea (tai sen tapaista) jossa oman säväyksensä antaa kobra (tai osa siitä).
Sellaista ruokajuomaa siis.
Jotain tavanomaisempaa myös tarjoiltiin.
– Ja kaiken kruunasi jälkkäri eli maissijäätelö.
Lisäksi kuvasarjassa Jethro Rostedt on julkaissut kuvan, jossa ihmiset nukkuvat kadulla. Sinne he ovat kuljettaneet omat kasattavat sänkynsä.
– Nyt kun on Suomessa puhuttu siitä, että jengi haluaa tehdä etätöitä, kun kotona on niin kivaa, täällä painetaan pieni uni terdellä ja jatketaan sitten taas hommia.
Lue myös: IS: Jethro Rostedtille syytteet useista rikoksista!
Kommentit
Oma kommentti