Jyrki Rosenberg on nimitetty Ylen Media-yksikön johtajaksi!

Jyrki Rosenberg. Kuva: Johanna Kannasmaa / Yle.

Jyrki Rosenberg aloittaa tehtävässään viimeistään 1.6.2026.

Ylen hallitus on nimittänyt VTM Jyrki Rosenbergin Media-yksikön johtajaksi. Tehtävässään hän vastaa mm. yhtiön strategian valmistelusta ja seurannasta, digipalvelu- ja tekoälykehityksestä, sisältö-, media- ja palvelustrategioista, yhtiötasoisesta kokonaisasiakkuudesta ja asiakkuusanalyysista. 

Ylen Strategia ja palvelut -yksikkö muuttui 1.10.2025 Media-yksiköksi. Yksikön aiempi johtaja Marit af Björkesten siirtyi toimitusjohtajaksi lokakuun alussa.

Rosenbergillä on pitkä johtamiskokemus teknologia-alalta. Hän siirtyy Yleen av-yhtiö Studiotecin toimitusjohtajan tehtävästä. Sitä ennen hän on toiminut mm. teknologiayhtiö Emberionissa toimitusjohtajana ja johtanut F-Securen yritysliiketoimintaa. Rosenbergillä on myös yli 15 vuoden kokemus erilaisista johtamistehtävistä Nokiassa mm. Nokia Musicissa ja MixRadiossa.

Rosenbergista tulee Ylen johtoryhmän jäsen ja hän raportoi toimitusjohtaja af Björkestenille.

”Olen innoissani ja kiitollinen mahdollisuudesta päästä mukaan Ylen tiimiin. Digitalisoituvassa ja globalisoituvassa mediaympäristössä Ylellä on äärimmäisen tärkeä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Kun Yle on menossa seuraavalle vuosisadalle, on tärkeää varmistaa, että se palvelee kaikkia suomalaisia ja on median murroksessa ajan hermolla”, sanoo Rosenberg. 

“Teknologian hengästyttävä kehitysvauhti vaatii, että Yleisradio tunnistaa olennaiset muutokset ja kykenee reagoimaan niihin nopeasti. Jyrki Rosenbergin monipuolinen kokemus IT-liiketoiminnasta ja tietoturvan alalta on arvokas lisä, kun kehitämme tätä valmiutta”, jatkaa Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen.

“Yhä merkittävämpi osa Ylen sisältöjen katselusta, kuuntelusta ja lukemisesta tapahtuu digitaalisissa palveluissamme. Mediajohtajana Jyrki Rosenbergin tehtävä on huolehtia, että Yle pystyy vastaamaan entistä paremmin ja nopeammin yleisön ja yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin. Rosenberg tuo meille sekä uusia näkökulmia että vahvaa kokemusta muutosjohtamisesta haastavassa globaalissa ympäristössä”, toteaa Ylen toimitusjohtaja Marit af Björkesten.

Yksikön johtajan sijaisena toimii Rosenbergin aloittamiseen saakka Jaakko Lempinen.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Jyrki Rosenberg

Kommentit

Oma kommentti