
Karita Tykkä kertoo somessaan monia miettimisen arvoisia ajatuksia.
Aina ei kaiken tarvitse olla siloiteltua somessakaan. Elämään kuuluu erilaisia asioita, tapahtumia, tuntemuksia ja mielialojen vaihteluita.
”Kulunut viikko ei ollut kaunis, kevyt tai siloteltu.
Se oli täynnä tekemistä, haasteita, aikatauluja, hengittelyä että mieli pysty kasassa, tunteiden käsittelyä, pettymyksiä, kiukkuakin…”, Karita kirjoittaa tilillään Instagramissa.
”Ja vaikka oli paljon hyvääkin – ainahan on – oli myös hetkiä, jolloin teki mieli sulkea kaikki, hävitä jonnekin ja olla olematta kenellekään. Tuli myös hetkiä, jolloin piti pysähtyä ja kysyä itseltä: mitä oikeasti nyt tarvitsen ja kaipaan? Ja hetkiä, jolloin jouduin myöntämään, että kaikki ei mennyt niin kuin olin toivonut.”
Ja sitten tulee se loistava oivallus:
”Mutta tiedätkö mitä? Se on elämää. Ei jatkuvaa flow’ta, ei jatkuvaa motivaatiota, ei jatkuvaa hyvää fiilistä kuten esimerkiksi some meille helposti tarjoilee… olen aika kyllästynyt somen tarjoilemiin kiiltokuviin – kenenkään elämä kun ei ole vain sitä, mitä täällä näkyy.”
”Tällä viikolla harjoittelin jälleen:
– hengittämään, vaikka teki mieli puskea
– tuntemaan, vaikka olisi ollut helpompi ohittaa
– hyväksymään pettymyksen ilman että syytän itseäni
– ja jatkamaan silti, vähän pehmeämmin
– hyväksymään, ettei kaikki välttämättä ole siten miten toivon tai kuvittelen olevan”
Hän toteaa, että pitkä puhelu isän kanssa teki myös hyvää.
”Hyvinvointi ei ole sitä, että kaikki on aina hyvin. Se on sitä, että osaa olla itsensä puolella myös silloin kun ei ole.”
”Jos sun viikko on ollut raskas, tiedä, ettet ole yksin. Hengitä. Tämäkin menee ohi. Teet jo parhaasi ja se riittää.”
Kommentit
Oma kommentti